Kirkossa

Taalla uskonto on aivan toisessa roolissa kuin Suomessa. Bussin etu- ja takalasit julistavat jumalan sanaa ja tekstiviestit paattyvat siunauksiin. Uskonto on jotain paljon nakyvampaan ja yhteisollisempaa. Sunnuntaisin paikalliset laittavat paallensa parhaimmat vaatteensa ja suuntaavat kirkkoon.

Paatin liittya yhdeksi sunnuntaiksi kirkossakavijoiden joukkoon, silla olin kuullut melkoisia tarinoita takalaisista jumalanpalveluksista. Tietysti mielen sopukoissa vilisivat myos elokuvista tutut kuvat laulun ja kasien taputuksen tayttamista kirkoista, joissa rehevat varikkaisiin vaatteisiin pukeutuneet naiset ylistavat luojaa.

Oma vaellukseni kohti kirkkoa alkoi sunnuntaiaamuna heti seitsemalta. En tiennyt tarkalleen kirkon sijaintia, mutta ihmismassan mukana oli helppo paatya oikeaan paikkaan. Jo 7.30 saapuessani kirkolle huomasin sen olevan puolillaan ihmisia ja laulu oli jo kaynnissa. Itse kirkko ei ollut kummoinen rakennus, mutta ilmeisesti kirkolla oli jonkin verran varoja, koska tilaaan oli saatu aikaiseksi lava ja menoa kuvasi useampi liikuteltava videokamera. Kameroiden kuvaa naytettiin usealla televisiolla, vieressa soitti kunnollinen bandi ja kullakin laulajalla oli oma mikrofoni. Lisaksi tilaan oli saatu kaksi tyopistetta, jolla ahersivat ihmiset todennakoisesti aanenlaadun ja kuvan parissa.

Itse tilaisuus oli todella aanekas ja iloinen, aivan toista kuin Suomessa. Suomessa kirkko on hiljentymista varten, mutta taalla kirkossa tavataan tuttuja ja ylistetaan herraa. Meno on parhaimmillaan ja pahimmillaan kuin rock-konsertissa, kun ihmiset nostavat kasia ilmaan, taputtavat, huutavat, viheltavat, nauravat ja osoittavat muuten suosiotaan. Valilla istutaan, valilla seisotaan, valilla kosketaaan vieruskaverin kasia tai vaihdetaan niin sanotut ylaviitoset naapurin kanssa.

Villiemmilleen meno yltyi tapahtuman puolivalissa ja loppupuolella. Alku oli rauhallisempaa ja vaikutti aivan kuin ihmiset olisivat aivan omissa maailmoissaan, kun he seisoivat kadet sivulla tai ylhaalla puhuen ja laulaen itsekseen. Kirkossa kaynti vaikutti melkoisen vakavalta hommalta, silla puheen aikana kaikki kaivoivat laukuistaan esiin muistiinpanovalineet ja kirjoittivat puheen sanomaa ylos. Ihmiset vaikuttivat olevan uskonsa kanssa todella tosissaan ja täysillä mukana. Puolivalissa pitkan puheen jalkeen bandi aloitti taas soittamaan musiikkia ja yksittaiset ihmiset juoksivat lavan luokse. Ihmettelin asiaa, silla naytti aivan kuin he kavisivat koskettamassa lavan reunaa ja nayttivat takaisin tullessaan maailman onnellisimmilta. Hetken tata seurattattuani sain kiinni juonesta ja tajusin, etta he kayvat viemassa rahaa. Vaikka ihmisilla ei varmasti ollut paljoa mista antaa, niin silti he nayttivat saavan kasittamatonta tyydytysta pelkasta antamisen ilosta.

Jumalanpalveluksen loppupuolella alkoi tapahtua sita, jota olin oikeastaan mennyt kirkkoon katsomaan. Olin nimittain kuullut, etta kyseinen kirkko on hiukan erityinen ja etta siella parannetaan ihmisia. Rukoilun yhteydessa kuulin yhtakkia rysahdyksen ja nain kuinka takanani istunut nainen oli tuupertunut lattialle. Hetken jo luulin, etta han oli kuollut ja saikahdin kun hanta aloitettiin peittelemaan viltilla. Onneksi peitetta ei laitettu hanen kasvojensa paalle, joten paattelin hanen vain pyortyneen. Kukaan muu ei tuntunut kiinnittavan asiaan huomiota, joten ajattelin moisen olevan normaalia. Vieruskaverini selitti, etta joskus rukoillessa demonit tulevat esiin ja henkilo tuupertuu. Naita tuupertujia tulikin sitten useampi seuraavien minuuttien aikana ja osa heista tuupertui melkoisilla aanilla hoystettyna.

Tuntuu, etta olisi ollut helpompi olla kirkossa vain ulkopuolisena sivustaseuraajana, mutta jo heti alussa viereeni istutettiin nuori nainen, joka halusi kaantaa minulle koko touhun. Niinpa han istui vieressani sormi ojossa minua kohti ja avasi saarnan saloja. En kehdannut sanoa, etta kayn Suomessa kirkossa vain noin kerran vuodessa ja etta sekin liittyy useimmiten sukulaisen rippijuhliin tai kaverin haihin. Itselleni tama kaikki oli hitusen liikaa ja vaatii melkoista sulattelua. Olen tyytyvainen, etta kavin kirkossa ja koin jotakin sellaista, joka on tiiviisti osa paikallisten elamaa. Silti mieltani jaivat askarruttamaan monet seikat ja se, tulisko minun ylipaansa kuulua kirkkoon laisinkaan. No, ainakin kolmen tunnin istumisella vuoden kirkossakaynnit alkavat olla paketissa.

Kuinka vaikeaa voi olla yhden kortin kayttaminen?

Viime viikonloppu kului Sansibarilla, jossa vietimme ensin yhden paivan Stone Townissa ja suuntasimme sen jalkeen pohjoisen upeille rannoille Kendwaan. Matka taittui tietysti takalaiseen tapaan daladalalla, jossa oli sisalla enemman ihmisia kuin laki sallii. Taalla onkin vitsi, etta kuinka paljon ihmisia mahtuu yhteen daladalaan ja vastaus on, ettei daladala ole koskaan taysi. Aina pysahdytaan tien viereen haalimaan lisaa matkustajia, otetaan ihmisia kyytiin mita kummallisemmista paikoista ja odotellaan matkustajia, jotka kavelevat kaukana eivatka kiirehdi ollenkaan noustakseen kyytiin.

Kendwa oli yksi hienoimmista nakemistani rannoista, silla hiekka oli todella hienoa ja vesi kirkasta. Lisaksi hyvana puolena saaren pohjoisosassa on se, etta siella lasku-ja nousuvesi eivat vaikuta, joten uimaan paasee mihin kellon aikaan tahansa. Kendwan hyvista puolista huolimatta paikasta jai ristiriitaiset fiilikset huonon palvelun vuoksi. Lauantaina illalla suuntasimme viereiseen hotelliin illalliselle isolla porukalla. Meita oli noin kymmenen ihmista, silla myos jenkkivaihtarit olivat tulleet kyseiselle rannalle juhlistamaan yhden heista syntymapaivaa.

Kuten arvata saattaa, niin ruokailun lopuksi seurasi melkoinen hardelli, kun tarjoilija yritti saada laskua kohdilleen. Hotellilla oli melkoisen fiksun tuntuinen systeemi, etta illan aluksi ladataan kortille rahaa ja korttia nayttamalla pystyy sitten illan kuluessa maksamaan juomia ja ruokia. Itse latasin omalle kortilleni sen verran rahaa, etta se riittaisi illalliseen ja muutamaan juomaan. Mutta kuinkas kavikaan, niin ruokailulasku oli aivan solmussa ja sen selvittelyyn meni yhtaan liioittelematta kaksi tuntia. Kun vihdoin sain oman osuuteni hoidettua ja he hoylasivat kortiltani rahat, marssin baaritiskille tilaamaan siideria. Ilmeeni oli kylla nakemisen arvoinen, kun baarimikko ilmoitti, ettei kortillani ole enaa rahaa. Siitapa tulistuneena marssin takaisin ruokailupuolelle valittamaan asiasta. Pitkan taistelun ja vakuuttelun jalkeen sain heidat uskomaan, etta he olivat tehneet virheen ja naytin heille jopa kuitit tekemastani latauksesta. Niinpa he sanoivat korjaavansa asian ja lataavansa minun kortilleni osan rahoista ja osan kaverini kortille. En tieda miksi he toimivat nain oudosti, mutta paattelin sen johtuvan siita, etta heidan on vaikea palauttaa kortille rahaa.

Seuraavaksi marssin kaverini kortti kadessani baaritiskille ostamaan juomaa ja sain ostettua juoman. Siinapa ajattelin, etta nyt homma oli mennyt oikein ja kaikki kadenvaannot oli suoritettu. Seuraavaa juomaa ostaessa minulle kuitenkin sanottiin, ettei kortillani ole rahaa. Ei siina auttanut muu kuin menna takaisin ruokalipuolelle valittamaan asiasta. Tassa vaiheessa aloin olla jo niin arsyyntynyt, etta marssin suoraan tiskin toiselle puolelle ja menin koputtamaan tarjoilijaa olkapaalle. Tietysti siina vaiheessa paikalla oli toinen tarjoilija, jolle tilanteeni oli aivan uusi, eika han meinannut uskoa asiaani vaan kysyi olisiko minulla nayttaa kuittia. Kerroin antaneeni kuitin pois, kun valitin edellisen kerran ja etta tama oli jo kolmas kerta kun he ovat tehneet virheen. Han naytti minulle koneen naytolta, mita he olivat veloittaneet minulta ja etta olin syonyt muun muassa keittoa. Sanoin noin kaksitoista kertaa, etten ole syonyt keittoa ja etta heilla on systeemi aivan sekaisin. Lopulta pitkan taistelun jalkeen tarjoilija pyysi minua tulemaan kanssaan baaritiskille ja kaski heita antamaan minulle haluamani juoman. Tietysti he halusivat tasta juomasta myos hiukan rahaa, mutta sanoin etta nain surkealla asiakaspalvelulla he ovat minulle velkaa ainakin yhden juoman ja etta jos tallaista tapahtuisi Suomessa, niin hotelli hyvittelisi asiaa vaikkapa lahjakortilla tai jollakin muulla hyvityksella.

Itse asiassa kyseisen hotellin omistaja on suomalainen, joten tekipa mieleni laittaa hiukan palautetta menemaan, mutta viela toistaiseksi olen hillinnyt itseni. Hienoa, etta heilla on hotellissa tuollainen moderni systeemi, mutta eipa siita ole paljon apua, jos sita ei osata kayttaa.

Hhmm, what should I eat today?

Täällä yliopiston kampus levittäytyy laajalle. Ihan yhtä laajalle ei levity sen ruokaloiden valikoima, joka säilyy päivästä toiseen samana.Tarjolla on riisiä höystettynä herneillä, lihalla tai kalalla. Höystettynä tarkoittaa
tässä tapauksessa sitä, että lautaselle laitetaan valtava kasa riisiä ja sen päälle kolme
pientä lihapalaa, jotka pyörivät suussa pidempään kuin purukumi.

Täällä ruoka-annoksien hinnat pyörivät 700 ja 3 500 shillingin välillä, mikä tarkoittaa maksimissaan paria euroa. Jos annokseensa haluaa lihaa, nostaa se välittömästi annoksen hintaa monella sadalla prosentilla. Liha on kallista ja siinä suurinta osaa näyttelevät luut ja läski. Siksi täällä monet syövätkin pääosin kasvisruokaa. Itsekin otan usein pelkät ranskalaiset tai pelkkää spagettia. Eihän se terveellistä ole, mutta jotain on syötävä.

Tällä tiskillä valmistuu ranskalaismunakas.

Pääruokalassa useimmat pöydät ovat metallia ja tuolit muistuttavat eriparisia puutarhatuoleja. Ruokalassa on useampi jonotuspaikka ja yksi erillinen tiski juoman ostoon. Yhdellä tiskillä valikoimaan kuuluvat ainoastaan riisipohjaiset annokset. Toisella tiskillä valikoimaan kuuluvat ranskalaiset perunat ja munakas, minkä lisäksi
siitä saa näiden yhdistelmää chipsi mayaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jo kertaalleen kypsennetyt perunat laitetaan pannulle, sitten päälle öljyä ja pari kananmunaa, niin ranskalaismunakas on valmis. Tätä herkkua voi maustaa ketsupilla, chilikastikkeella tai suolalla, eivätkä paikalliset arkaile ketsupin käytön kanssa. Jos munakkaan haluaa ottaa mukaan, niin se pistetään sellaisenaan rullasta otettavaan mustaan
muovipussiin. Ja ei kun kotiin nauttimaan ruokalan antimista!

Kolmannella tiskillä voi hyvänä päivänä törmätä spagettiin tai ugaliin. Ugali on paikallista valkoista maissipuuroa, jota paikalliset näyttävät syövän hyvällä ruokahalulla, mutta jota en ole yhdenkään vaihto-opiskelijan nähnyt syövän. Itse olen toistaiseksi vältellyt sitä, mutta kait sitä on jossain välissä maistettava.

Kampusruokaloiden ehdottomasti parasta antia ovat hedelmät. Tuoreita eksoottisia hedelmiä saa ison lautasellisen 1 000 shillingillä eli 50 sentillä, kunhan osaa valita kuinka monta siivua haluaa mitäkin eksoottista herkkua. Valinnan vaikeuden lisäksi esteenä saattaa olla kielimuuri, mutta onneksi sormilla voi osoittaa mitä haluaa ja kuinka paljon. Yleensä yritän tilata swahiliksi ja hedelmiä pilkkovilla pojilla on hauskaa. Olenkin vastatoimena päättänyt yrittää opettaa heille suomea, niin huomaavat ettei uuden kielen oppiminen käy ihan hetkessä.

Hedelmätiskillä on tarjolla ananasta, mangoa, banaania, kurkkua ja vesimelonia. Hedelmät ovat kova hitti vaihto-opiskelijoiden keskuudessa, sillä ne tuntuvat olevan ainoa vitamiinipitoinen ja jokseenkin virkistävä vaihtoehto. Harmiksemme hedelmatarjonta on muuttunut viimeisen viikon aikana niin, etta ananakset ja mangot ovat poistuneet valikoimista. Joku selitti muutosta silla, ettei nyt ole noiden hedelmien sesonki ja ne ovat kalliimpia. Tilalle on ilmestynyt paarynaomenoita ja avokadoja. Nekin ovat maittavia, mutta eivat mitaan verrattuna makeampiin aiemmin tarjolla olleisiin hedelmiin.

Suurta hilpeyttä täällä herättävät ruokailuvälineet. Hedelmät, ranskalaiset ja munakkaat syödään hammastikuilla. Riisit ja spagetti sen sijaan nautitaan lusikalla tai haarukalla. Haastavaa tässä on se, että ruokailuvälineet on ongittava kiehuvan kuumasta vedestä grillauspihtejä apuna käyttäen. Hygieenistä, mutta haastavaa. Usein saa todistaa näkyä, että paikallinen onkii välineet myös jonossa seuraavana tulevalle valkonaamalle.

Hygieniaa saattaa kyseenalaistaa, kun näkee ruokalassa pörräävän enemmän kärpäsiä, kuin mihin olen törmännyt suomalaisella maatilalla (terveisiä vaan Ruukkiin). Eivätkä kärpäset ole yksin, myös niiden isommat kaverit - apinat - käyttävät samaa ruokalaa kanssamme.

*Sama teksti hiukan lyhennettynä on julkaistu myös viimeisimmän Tekniikka&Talous -lehden Pulpetti-palstalla.