Viime viikonloppu kului Sansibarilla, jossa vietimme ensin yhden paivan Stone Townissa ja suuntasimme sen jalkeen pohjoisen upeille rannoille Kendwaan. Matka taittui tietysti takalaiseen tapaan daladalalla, jossa oli sisalla enemman ihmisia kuin laki sallii. Taalla onkin vitsi, etta kuinka paljon ihmisia mahtuu yhteen daladalaan ja vastaus on, ettei daladala ole koskaan taysi. Aina pysahdytaan tien viereen haalimaan lisaa matkustajia, otetaan ihmisia kyytiin mita kummallisemmista paikoista ja odotellaan matkustajia, jotka kavelevat kaukana eivatka kiirehdi ollenkaan noustakseen kyytiin.
Kendwa oli yksi hienoimmista nakemistani rannoista, silla hiekka oli todella hienoa ja vesi kirkasta. Lisaksi hyvana puolena saaren pohjoisosassa on se, etta siella lasku-ja nousuvesi eivat vaikuta, joten uimaan paasee mihin kellon aikaan tahansa. Kendwan hyvista puolista huolimatta paikasta jai ristiriitaiset fiilikset huonon palvelun vuoksi. Lauantaina illalla suuntasimme viereiseen hotelliin illalliselle isolla porukalla. Meita oli noin kymmenen ihmista, silla myos jenkkivaihtarit olivat tulleet kyseiselle rannalle juhlistamaan yhden heista syntymapaivaa.
Kuten arvata saattaa, niin ruokailun lopuksi seurasi melkoinen hardelli, kun tarjoilija yritti saada laskua kohdilleen. Hotellilla oli melkoisen fiksun tuntuinen systeemi, etta illan aluksi ladataan kortille rahaa ja korttia nayttamalla pystyy sitten illan kuluessa maksamaan juomia ja ruokia. Itse latasin omalle kortilleni sen verran rahaa, etta se riittaisi illalliseen ja muutamaan juomaan. Mutta kuinkas kavikaan, niin ruokailulasku oli aivan solmussa ja sen selvittelyyn meni yhtaan liioittelematta kaksi tuntia. Kun vihdoin sain oman osuuteni hoidettua ja he hoylasivat kortiltani rahat, marssin baaritiskille tilaamaan siideria. Ilmeeni oli kylla nakemisen arvoinen, kun baarimikko ilmoitti, ettei kortillani ole enaa rahaa. Siitapa tulistuneena marssin takaisin ruokailupuolelle valittamaan asiasta. Pitkan taistelun ja vakuuttelun jalkeen sain heidat uskomaan, etta he olivat tehneet virheen ja naytin heille jopa kuitit tekemastani latauksesta. Niinpa he sanoivat korjaavansa asian ja lataavansa minun kortilleni osan rahoista ja osan kaverini kortille. En tieda miksi he toimivat nain oudosti, mutta paattelin sen johtuvan siita, etta heidan on vaikea palauttaa kortille rahaa.
Seuraavaksi marssin kaverini kortti kadessani baaritiskille ostamaan juomaa ja sain ostettua juoman. Siinapa ajattelin, etta nyt homma oli mennyt oikein ja kaikki kadenvaannot oli suoritettu. Seuraavaa juomaa ostaessa minulle kuitenkin sanottiin, ettei kortillani ole rahaa. Ei siina auttanut muu kuin menna takaisin ruokalipuolelle valittamaan asiasta. Tassa vaiheessa aloin olla jo niin arsyyntynyt, etta marssin suoraan tiskin toiselle puolelle ja menin koputtamaan tarjoilijaa olkapaalle. Tietysti siina vaiheessa paikalla oli toinen tarjoilija, jolle tilanteeni oli aivan uusi, eika han meinannut uskoa asiaani vaan kysyi olisiko minulla nayttaa kuittia. Kerroin antaneeni kuitin pois, kun valitin edellisen kerran ja etta tama oli jo kolmas kerta kun he ovat tehneet virheen. Han naytti minulle koneen naytolta, mita he olivat veloittaneet minulta ja etta olin syonyt muun muassa keittoa. Sanoin noin kaksitoista kertaa, etten ole syonyt keittoa ja etta heilla on systeemi aivan sekaisin. Lopulta pitkan taistelun jalkeen tarjoilija pyysi minua tulemaan kanssaan baaritiskille ja kaski heita antamaan minulle haluamani juoman. Tietysti he halusivat tasta juomasta myos hiukan rahaa, mutta sanoin etta nain surkealla asiakaspalvelulla he ovat minulle velkaa ainakin yhden juoman ja etta jos tallaista tapahtuisi Suomessa, niin hotelli hyvittelisi asiaa vaikkapa lahjakortilla tai jollakin muulla hyvityksella.
Itse asiassa kyseisen hotellin omistaja on suomalainen, joten tekipa mieleni laittaa hiukan palautetta menemaan, mutta viela toistaiseksi olen hillinnyt itseni. Hienoa, etta heilla on hotellissa tuollainen moderni systeemi, mutta eipa siita ole paljon apua, jos sita ei osata kayttaa.
Hahaa!:D Ehottomasti paat palautetta. On täälä niin palio nielty ja oltu anteeksiantavaisia.
VastaaPoistaAi, olitte Hannin paikassa. Näitteko tai tapasitteko itse Hannia?
VastaaPoista