Entten tentten

Täällä sitä ollaan kaukana kotoa, Afrikassa. Nähtävää ja koettavaa olisi hurjasti. Moisesta pieni pää menee vallan sekaisin. Haluaisin nähdä valaita, vuorigorilloja, käydä safarilla, nähdä Kapkaupungin, Victorian putoukset, Mombasan ja Nairobin. Ja tämä on vasta alkua listalleni. Valitettavasti kaikkeen ei taida olla aikaa eikä rahaa, joten olisi päätettävä. Mutta miten voi valita Kapkaupungin ja vuorigorillojen väliltä?

Onneksi arkiset seikat pitävät mielen kiinni Darissa. Tällä viikolla sähköä on tullut vaihtelevalla menestyksellä. On huvittavaa seurata, kuinka tuuletin pyörii, pysähtyy ja alkaa sitten taas hitaasti pyöriä kahden kierroksen verran vain, jotta voisi pysähtyä jälleen. Jotkut tuolla käytävillä jo arvelivat, että sähkön sääntely olisi hallituksen tapa vaikuttaa opiskelijoihin. Mene ja tiedä sitten. Maanantain ja tiistain välisenä yönä nimittäin herättiin hurjaan mekkalaan. Kuulosti kun koko asuntolan väki vaeltaisi ulos pitämään yhtä suurta torikokousta. Siinä sitten avasimme parvekkeen ja ihmettelimme minne kaikki tuo väki mahtaa vaeltaa. Mielessä kävi, olisiko kyseessä palohälytys tai muuta, mutta koska tilanne vaikutti rauhoittuvan, niin kömmimme takaisin sänkyihimme. Seuraavana päivänä meitä sitten valistettiin, että opiskelijat olivat kokoontuneet jonkinlaiseen mielenilmaukseen. No, kunhan eivät yliopistoa laita useaksi kuukaudeksi kiinni opiskelijoiden mielenilmausten takia, niin kuin tekivät pari vuotta sitten.

Tosin ei täällä luennot toteudu suunnitelmien mukaan, vaikka yliopisto periaatteessa normaalisti toimisikin. Maanantaina raahauduttiin aamulla luennolle ja odoteltiin siinä takapuolet penkissä hikoillen opettajan saapumista. Luokkaan tulkin nainen, joka ei sanonut mitään, vaan antoi paperilapun yhdelle opiskelijalle. Jenkkivaihtari sitten luki meille ääneen lapusta, että professorin veli oli kuollut ja luento peruttaisiin, koska professori oli lähtenyt järjestämään veljensä hautajaisia. Kas siinäpä kummallinen tilanne! Oikeastihan asia oli todella surullinen ja pahoiteltava, mutta itse tilanteessa oli käsittämätöntä komiikkaa. Eipä siinä sitten muuta kuin toteamaan, ettei päivälle ollut muuta pakollista ohjelmaa ja että loppupäivän voisi ihan hyvin käyttää Mwengen markkinakojuja kierrellen. Onneksi keksittiin muutakin tekemistä kuin shoppailu, nimittäin pihallamme vilistävän apinalauman kuvaaminen. Laumassa on epäilemättä kymmenkunta otusta, mutta sen kingi on todella iso ja kuulemma vaarallinen. Sitä en ole vielä saanut kuvaan ja kuulemma ne saattavat hyökätä naispuolisten ihmisten kimppuun, jos kokevat olonsa uhatuksi, joten taidan jättää sen kuvaamisen muille.

Tiistaina edessämme oli sosiologian luento, joka oli harmiksemme siirretty huoneeseen, jossa ei ole ilmastointia. Toisaalta kampukselta olivat sähköt poikki, joten todennäköisesti kaikki muutkin olivat vailla tuuletusta. Luento oli varsin kummallinen, sillä kävimme kirjasta määritelmä määritelmältä läpi erilaisia käsitteitä. Opettaja laittoi aina yhden opikselijan lukemaan määritelmän ääneen ja kysyi sen jälkeen luokalta tuliko asia selväksi. Termit eivät olleet alkuunkaan helppoja eivätkä määritelmät yksioikoisia. Nyökyttelimme kuitenkin opettajalle, jotta pääsisimme asiassa eteenpäin. Opetusmetodi tuntui todella erikoiselta, sen voin sanoa. Entistä erikoisemmaksi olon tekee se, kun istuu penkissä ja hikoilee niin, että meinaa toisaalta tippua penkiltä alas, mutta toisaalta takapuoli tuntuu liimaantuneen penkkiin kiinni ikuisiksi ajoiksi. Onneksi tällekin luennolle saatiin hiukan viihdykettä. Yhtäkkiä luokassa kuului tömähdystys ja kuuluis tavaroiden kierimistä lattialla. Se oli Salla, joka oli nojannut viereiseen penkkiin ja päätynyt lattialle tavaroidensa kanssa. Tämä laukaisi luokassa tietenkin hervottoman kikatuksen, josta ei meinannut tulla loppua.

Täällä ollessamme olemme aina välillä valitelleet tekemisen puutetta. Näin teimme myös alkuviikosta. Tiistai-iltana meille kuitenkin selvisi, että luettavaa olisi ollut keskiviikon luennolle, mutta olimme jotenkin sivuuttaneet asian. Keskiviikon luennolle olisi pitänyt valmistautua lukemalla kolme artikkelia. Siinäpä sitten tiistai-iltana mietittiin, että olisi ollut kiva havaita asia aiemmin ja lukea alkuviikosta, kun aika tuntui olevan vaikka muille jakaa. Ehkä ensi kerralla olemme edes hitusen viisaampia ja osaamme tulkita opettajien antamia kurssiselostuksia paremmin. Tällä hetkellä nimittäin tuntuu, että on hyvin epäselvää mitä kirjallisuutta millekin luennolle pitäisi lukea tai mitä kirjallisuutta ylipäänsä kannattaisi metsästää kirjastosta. Onneksi olemme nyt saaneet kopioitua kahden kurssin materiaalit ja olemme sopineet seminaaripäivistä, joten kalenteriin on ilmestynyt edes joitain merkintöjä. Minä kun rakastan tehdä kalenteriin merkintöjä, saada asiat suunniteltua ja sovittua. Siksi kai ne minua täällä äidiksi usein kutsuvatkin, kun olen aina huolehtimassa muista ja varmistamassa, että asiat sujuvat. Sellainen minä olen!