Kampuksella kuohuu

Dar es Salaamin yliopiston kampus on ollut melkoisessa myllerryksessä viimeisen viiden päivän aikana. Ensimmäiset merkit kuohunnasta saatiin viime viikolla eräs yö, kun kuultiin opiskelijoiden kokoontuvan pihalle. Torstaina meno olikin sitten jo astetta äänekkäämpää, kun nähtiin kirjastolle käveltäessä kaksi suurta äänekästä ihmisjoukkiota. Ihmeteltiin toisen torikokouksen luona hetki, mutta ei ymmärretty mistä oli kyse, joten päätettiin jatkaa matkaa kohti kirjastoa. Kirjastolla kaikki näyttikin normaalilta, mutta kun mentiin kopiomaan kirjaa kirjaston ulkopuolelle, niin nähtiin ihmisten valuvan letkana alas pääluentosalilta. Käsissä opiskelijoilla oli puiden oksia, joita ne heilutteli kävellessään. Kun kopiot oli saatu otettua, niin palattiin takaisin kirjastolle, joka siis aivan nurkan takana. Kirjaston aulassa kuitenkin törmättiin outoon näkyyn: aulassa oli sadoittain opiskelijoita. Virkailijat päästi meidät kuitenkin sisään kirjastoon, joten vieläkään ei oikein tajuttu mistä on kyse. Kirjastossa kuitenkin huomattiin, että se oli aivan tyhjä. Kirjasto oli nimittäin tyhjennetty hetkeä aiemmin opiskelijoiden mielenosoitusten vuoksi. Erikoista oli kyllä, että meidät päästettiin sisään muitta mutkitta, eikä kukaan vaivautunut selittämään tilannetta, vaan meijän annettiin itse hahmottaa tapahtumien kulku.

Torstaina illalla meille sanottiin, että perjantaina on luvassa mielenosoituksia ja että turvallisinta olisi pysyä sisällä asuntoloissa.  Torstain ja perjantain välisenä yöllä heräiltiinkin välillä ääniin, joita opiskelijoiden järjestäytymisestä lähti. Perjantaina aamulla opiskelijoita olikin liikkellä sitten melkoisesti. Ja ne jotka eivät lähteneet vapaaehtoisesti osoittamaan mieltään, haettiin huoneistaan kaduille mekkaloimaan. Kyllä siinä suomitytön polvet hiukan tutisi, kun näki kuinka viereiseen asuntolaan juostiin hirveällä metelillä. Omaan päähän iski heti ajatus: olemme jumissa täällä ylhäällä. Meille kuitenkin vakuuteltiin, ettei meihin kajottaisi, sillä olemme ulkomaalaisia, emmekä varsinaisesti liity opiskelijoiden pyrkimyksiin. Opiskelijoiden tarkoitusperistä kulki perjantain aikana monenlaista tietoa, mutta selväksi kävi, että he kaipasivat lisää rahallista tukea valtiolta.

Onneksi tilanne kampuksella ja asuntolamme kulmilla rauhoittui päivän edetessä, kun opiskelijamassat lähtivät levittämään sanomaansa viereiselle Ardhin yliopistolle ja siitä eteenpäin keskustaan. Itse olin onnellinen, että tilanne tuntui rauhoittuvan, vaikka tuntuikin turhauttavalta olla jumissa omassa pienessä huoneessa ilman että tietää mitä ulkopuolella tapahtuu. Jos olisimme Suomessa vastaavassa tilanteessa, niin käytössä olisi paljon paremmat kontaktiverkostot. Nyt meillä ei ollut oikein ketään keltä kysyä tilanteesta tai saada arviota tulevista tapahtumista. Meistä muutamat turhautuivat odotteluun ja lähtivät ulos katsomaan tilannetta. Yliopiston ulkopuolella heitä kohtasi melkoinen näky. Porteilla olivat niin mieltään osoittavat opiskelijat kuin valtava määrä poliiseja. Mielenosoittautujat olivat varustautuneet kyltein ja kivin, mutta poliisin aseet olivat astetta jykevämmät. Opiskelijoita yritettiin pitää aisoissa vesitykein ja kyynelkaasulla. Ilmeisesti opiskelijoilla oli kuitenkin lupa mielenosoitukseen ja he suivaantuivat poliisin puuttumisesta sen verran, että mellakka sai lisää tulta alleen.

Lauantaina aamulla meno näytti taas rauhoittuneen. Järkeiltiin keskenämme, ettei opiskelijat varmaankaan osoittaisi mieltään viikonloppuna, sillä yliopiston henkilökunta ei olisi paikalla. Suuntasimme lauantaina keskustaan heti aamutuimaan, sillä silloin tilanne kampuksella näytti rauhalliselta ja yliopiston portit olivat auki tavalliseen tapaan. Keskustassa ei näkynyt minkäälaista merkkiä opiskelijoiden edellisen päivän mielenilmauksista. Tuntui kuitenkin mukvammalta olla keskustassa, jossa pystyi liikkumaan vapaasti. Sunnuntaina lähdimme sitten evakkoon rannalle kohti White Sandsia. Kun iltapäivällä palasimme kampukselle, tilanne näytti melkeintä epäilyttävän rauhallisesti. Tunnelma oli jotenkin odottava ja jännittynyt. Pimeän tultua talomme toiselta puolelta alkoi kuulua ääniä. Kuuulosti kuin menossa olisi tiukka jalkapallomatsi, jossa fanit soittavat suutaan hurmioituneina. Hetkittäin oli aivan hiljaista ja sitten taas valtava meteli. Välillä kuului kiljumista ja juoksua, välillä oli epäilyttävän hiljaista. Päätimme selvittää mitä kampuksella oli tekeillä ja se selvisikin nopeasti. Kampuksen kioskia ryöstettiin! Ihmiset hakivat kioskilta tavaraa pimeyden ja väen paljouden turvin. Ilmeisesti opiskelijat kokivat, että kioskin hinnat olivat kohtuuttoman korkeat siihen nähden kuinka paljon he saivat valtiolta avustusta opintoihinsa. Hienoa, että opiskelijat ajavat asiaansa ja tuovat epäkohtia esiin, mutta ehkäpä jokin muu tapa voisi olla tehokkaampi. Mitäpä luulette?

Maanantaina menimme aamulla tapaamaan professoria, joka ilmoitti ettei aio pitää luentoa. Hän kehoitti meitä poistumaan kampukselta. Siihen oltiikin varauduttu, sillä meillä oli tapaamisessa mukana reppumme, joihin olimme pakanneet hiukan vaihtovaatteita sille varalle, että kampukselta olisi poistuttava takavasemmalle nopeasti. Pelkonamme oli, että yliopiston portit suljettaisiin levottomuuksien vuoksi, jolloin olisimme taas jumissa kampuksella. Tuntui, että olisi turvallisempaa olla missä vain muualla kaupungissa. Muut vaihto-oppilaat lähtivät läheiselle ostoskeskukselle, mutta minä suuntasin nokkani kohti niemimaata ja Putkosten kotia. Olin sopinut jo edellisellä viikkolla meneväni heille maanantain ja tiistain väliseksi yöksi, joten ajoitus oli aivan täydellinen. Putkoset ovat siis täällä asuva suomalainen nelihenkinen perhe, jonka kantava voima on entinen luisteluvalmentajani Päivi eli Pälli. Heidän luonaan pääsin näkemään palasen aivan toisenlaista elämää, kuin mihin olen kampuksella tottunut. Heillä on ilmastointi, vettä, toimiva vessa ja muuta sellaista, jota Suomessa pitää itsestään selvyytenä, mutta täällä ollessa ne ovat luksusta. Ainakin jokaiselle, joka on asunut kampuksella. Päivin kautta sain myös postia Suomesta. Kiitokset vaan Tiinalle mainiosta kirjeestä!

Ilmeisesti täällä opiskelijoiden mielenosoitukset ei ole poikkeuksellisia, vaan enemmänkin jokavuotinen juttu. On kuitenkin eri asia kokea ne täällä paikan päällä, kun lukea niistä vanhoista vaihtokertomuksista, jotka on luettavissa yliopiston sivuilla. Kyllähän minäkin olin lukenut ennen tänne lähtöä moneen kertaan läpi, että aiempinakin vuosina kaikenlaista oli tapahtunut, mutta ehkei sitä koskaan jaksa uskoa, että tietyt asiat osuisi omalle kohdalle. Tuskin täälläkään nyt ihan vallan kaappausta nähdään, mutta pimeys ja kovat äänet saavat asiat kyllä kuulostamaan paljon pahemmilta. Kun ei näe mitä ulkona tapahtuu, niin mielikuvitus lähtee helposti liikkeelle ja kun on itse aivan hiljaa huoneessaan, niin kuulee kaikki mahdolliset äänet ulkoa. Ja näillä paikallisilla kun on muutenkin tapana kailottaa melko kovaäänisesti, niin ei tuohon pihalle tarvita kuin parikymmentä ihmistä pimeään aikaan, niin kuulostaa kuin menossa olisi suurikin sota.

Nyt olen siis takaisin kampuksella ja asiat vaikuttavat sujuvan tavanomaiseen hitaaseen tapaansa. Täällä opiskelijoilla on ilmeisesti sääntö, että he voivat osoittaa mieltään kolme päivää, mutta jos mellakat jatkuvat pidempään, niin yliopisto suljetaan. Eilen maanantaina oli kolmas mielenosoituspäivä ja tänään tiistaina meno on ollut rauhallista. Jännä nähdä mitä huomenna tapahtuu, josko opiskelijat aloittavat vaikka huomenna uuden kolmen päivän mielenilmauksen ja pitävät sitten taas päivän tauon. Mene ja tiedä sitten!