Kun valkoisesta tulee punainen

Suuntasimme lauantaina heti aamutuimaan kohti South Beachia, josta synttärisankari Nora oli varannut meille yöpymisen Kipepeo-nimisestä paikasta. Matka alkoi 8.30 tapaamisella daladala-pysäkillä, mikä saattaa kuulostaa aikaiselta, muttei ole täkäläiseen rytmiin aikainen alkuunkaan. Kahden daladalan vaihdon, lauttamatkan, daladalan ja kävelyn päässä meitä odottikin paratiisi. Vaaleaa hienoa hiekkaa ja aaltoileva meri. Tuntuu uskomattomalta, että olimme yhä Dar es Salaamissa, mutta silti jotenkin niin kaukana. Olimme kuin toisessa maailmassa, jossa aallot lyövät rantaan ja jossa aurinko paistaa taukoamatta. Toki se paistaa taukoamatta myös yliopistolla, mutta on eri asia hikoilla luennolla istuessa kun pehmeällä hiekalla.

Huvittavaa reissussamme oli se, ettei meillä lähtiessämme ollut tietoa hinnoista. Pelkäsimme, että meillä olisi liian vähän rahaa mukana ja saimmekin hyvät naurut, kun kuulimme että lauttamatka maksaa 100 shillinkiä. Sehän ei ole mitään! Yöpyminen rannalla olevissa majoissa kustansi sen sijaan 21 000 shillinkiä, mikä sekin on vaivaiset 10 euroa. Ja voi sitä ihmettelyn ja kummastelun määrää, kun näimme alueella olevat suihkut ja vessat. Hei, täällähän on vettä ja vessapaperi! Mitä ihmettä, hanasta tulee lämmintä vettä!

Yliopistolla olemme tottuneet syömään riisiä, riisiä ja riisiä. Niinpä viikonlopun kunniaksi oli ihana tilata hotellin ravintolasta hampurilainen ranskalaisilla, salaatilla ja kylmällä limsalla. Kyseisiä aterioita tuli nautittua viikonlopun aikana useampi. Pienoinen pettymys sen sijaan oli viereisen hotellin ravintola. Täällä olemme kyllä oppineet, että ravintolaan ei kannata marssia nälkäisenä, sillä ruoan tulo voi kestää mahdottoman kauan. Ja kyllä se tuolla kestikin! Eikä siinä mitään, jos ruoka on hyvää ja edes hitusen sitä mitä odottaa sen olevan. Mutta olisitte nähnyt ilmeeni, kun tilaamani spaghetti carponara saapui pöytään. Ravintolan ruokalista oli niin valtava, että valinnanvaikeuksissani päädyin ottamaan kaikista turvallisimman vaihtoehdon - spaghetti carbonaran. Mutta eihän se ollutkaan kermaista pastaa kinkulla, vaan punaista jossa lautasellani kilpaa juoksivat herkkusienet, oliivit ja muut ystäväni. Koska ruoka oli tilattu ja vihdoin saatu valmiiksi, ei auttanut muu kuin ryhtyä lapioimaan herkkuja suuhun. Muut huomasivat ilmeestäni kyllä heti, että kyseiset raaka-aineet kuuluvat inhokkilistalleni.

Sunnuntaina jatkoimme rannalla makoilua siitä, mihin olimme lauantaina jääneet. Olin kovin ylpeä itsestäni, olinhan ainoa meistä, joka oli toistaiseksi välttänyt polttamasta ihoaan. Into ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään, sillä kotiin palatessamme näin itseni peilistä. Hartiani olivat paloauton väriset. Ihmettelin asiaa hetken, sillä olin istunut pääosan ajasta varjossa ja suojannut itseni ohuella paidalla. Nähtävästi näillä leveysasteilla mikään ei tunnu riittävän, vaan jatkossa on oltava vielä varovaisempi. Aurinkosuojakerroin 50 tulee olemaan tarpeen vielä pitkään!

Ps. Enemmän kuvia tarjolla Facebookissa, jos vaan luoja suo ja nettiyhteys toimii.

Tämä on todellakin Afrikka!

Huhhuijaa! Sarjassamme Tansaniassa tapahtuu ja samaan aikaan ei tapahdu yhtään mitään. Tällä viikolla olen istunut jo kolmella luennolla, mikä sinänsä on ihan lupaavaa. Etenkin kun yhden kurssin luokkaan oli tehty tuplabuukkaus ja meijät siirrettiin ilmastoituun opettajien kokoushuoneeseen opiskelemaan. Toisaalta taas luentojen lisäksi muuta tekemistä ei oikein ole ollut, joten menin maanantaina yhdelle luennolle vain kuluttamaan aikaa.

Opettajat on täällä käsittämättömän joustavia ja niille vaikuttaa käyvän kaikki, mutta ongelmia riittää silti. Saatiin esimerkiksi kuulla, että amerikkalaiset opiskelijat oli pyytäneet, että heille järjestetään eri kurssit kuin meille. Onneksi heille oli vastattu, ettei Dar es Salaamin yliopisto hyväksy moista ja että me saadaan kyllä mennä ihan kaikille kursseille mille nekin. Jenkkien vaihto-ohjelman nimi on CIEE (tai jotakin sen tapaista), mutta ollaan alettu kutsua heitä CIA-oppilaiksi, koska he luulevat itsestään niin suuria ja haluavat kaiken näköistä erikoiskohtelua. Täällä järjestetään siis tänä vuonna vaihtareille oma lukukausi, koska paikallisten lukukauden alku viivästyi parilla kuukaudella vaalien takia. Hitusen tylsää kyllä, että kursseilla näkee vaan vaihtareita, eikä kontaktia paikallisiin juurikaan synny.

Täällä yliopiston säännöt sanelee, että kurssipisteistä 40% tulee kurssitehtävistä ja 60% loppukokeesta. Kursseihin kuuluu viikossa kaksi tuntia luentoja ja yksi tunti seminaaria. Kurssin aikana tehdään seminaarityö, pidetään suullinen esitys, suoritetaan välikoe ja loppukoe. Näiden lisäksi voi olla vielä muita testejä ja kirjallisia suorituksia. Kurssit vaikuttaa siis työläiltä ja jokseenkin sekavilta. Saatiin kirjallisuuslistat paperilla, mutta kellään ei tunnu olevan käsitystä mitkä niistä on pakollista luettavaa ja mitkä ekstraa. Yksi suuri kysymyskerkki on myös se, mistä kirjoja ja artikkeleita saa. Tänään mentiin metsästämään sosiologian kirjaa kirjastolle, mutta oli hukkareissu. Kirjastoon ei saa viedä sisään laukkua, joten ensin on jonotettava ala-aulan narikassa, että saa laukkunsa sinne. Ja paikallisethan ei jonota, joten jo pelkkä laukun jättäminen voi olla melkoista taistelua. Kun sitten päästiin kirjastoon varsinaisten kirjojen äärelle, ei keksitty millään millä logiikalla kirjat on järjestetty. Ne eivät tuntuneet olevan aakkosissa kirjailijan, kirjan nimen tai aiheen mukaan. Joku logiikka siinä selvästi oli, mutta se ei auennut meille vielä ekalla visiitillä, joten marssittiin tiskille, jossa näytti käyvän kuhina. Siellä eräs nainen neuvoi, että meijän pitäisi kirjoittaa kirjan koodi pienelle lapulle ja antaa se hänelle ja hän etsisi sitä tiskin takaa. Hetken päästä hän tuli paperinpalamme kanssa takaisin ja ilmaisi hyvin epäselvästi, ettei löytänyt kirjaa ja osoitti mistä suunnasta se voisi löytyä. No, emmepä jääneet enää etsimään vaan totesimme, että ehkäpä parempi onni ensi kerralla. Toivossa on ainakin hyvä elää!

Kyllä kirjastossa loksahti moneen kertaan suu auki, kun näki millaisia kirjoja ja systeemeitä siellä on. (Olen kuullut, että siellä on myös äärimmäisen historiallinen tapa lainata kirjoja, mutta sitä en päässyt nyt näkemään laihan saaliimme vuoksi.) Aivan kun olisi mennyt aikakoneella menneisyyteen. Oli siinä ihmettelemistä, kun edessä oli sosiaalipsykologian lehtiä vuodelta nakki, joita etsin Helsingistä gradua tehdessä, mutta mulle ilmoitettiin, ettei niin vanhoja löydy. Mutta kappas, ne kaikki olikin piileskelleet Dar es Salaamin yliopiston kirjastossa. No onneksi gradu on nyt palautettu ja taakse jäänyttä elämää. Olen kuullut, että siellä on myös äärimmäisen historiallinen tapa lainata kirjoja, mutta sitä en päässyt nyt näkemään laihan saaliimme vuoksi.

Viime viikolla tavattiin swahilin opettaja pariin kertaan ja sovittiin tulevan kurssin aikataulusta. Hän lupasi tehdä meille alkutestin, jonka perusteella hän saisi käsityksen osaamisestamme ja voisi jakaa meidät pienempiin ryhmiin. Tänä keskiviikkona tuo suuri päivä siis tuli, jolloin swahilin taitomme joutuivat koetukselle. Ja aikamoinen koetus se olikin! Rupesin nauramaan kovaan ääneen, kun näin kokeen, sillä se oli valtavan vaikea. Paperissa ei ollut sanaakaan englantia, vaan kaikki kysymyksetkin olivat swahiliksi. Onneksi yksi meistä uskalsi pyytää opettajaa selittämään meille mitä tehtävissä haettiin. Kokeen vaikeutta kuvaa hyvin se, että kaksi vuotta swahilia opiskelleet eivät ymmärtäneet kysymyksiä. Itse en osannut vastata kuin muutamaan kysymykseen, mutta ajattelin todistaa opettajalle taitoni ja kirjoitin kokeen viimeiselle sivulle swahiliksi esittelyn itsestäni ja perheestäni.

Tänään mentiin sitten tapaamaan opettajaa sovitun aikataulun mukaisesti, mutta kappas vaan hän ei ollut paikalla huoneessaan. Huoneen pöydällä tosin olivat koepaperimme ja listaus siitä, mille kurssille kunkin pitäisi mennä. Itse olin saanut kokeesta huimasti yhden pisteen. Yhden pisteen! Vaikka olen siis lukenut swahilia yhden kurssin Helsingissä ihan hyvällä menestyksellä. Opettaja oli merkinnyt oikein-merkin oman tarinani kohdalle, mutta koska se ei varsinaisesti kuulunut kokeeseen, niin siitä ei herunut edes sympatiapisteitä. Opettajan luokittelun mukaan mun kuuluisi nyt siis mennä Beginners Kiswahili -kurssille, mutta siitä ei saa opintopisteitä jostain ihmeellisistä yliopiston byrokratiasyistä johtuen, joten täytynee luopua swahilin opiskelusta ja valita jotain muuta tilalle. Yksi vaihtoehto olisi tietty mennä sille ylemmän tason swahilin kurssille, mutta en tiedä olisiko se ihan itsemurha.

Tarvitsen täältä merkinnän neljästä kurssista ja mulla piti olla ne neljä kasassa, mutta kappas vaan tilanne muuttui jälleen. Swahilista ei saa opintopisteitä ja taidekurssi ei näytä menevän läpi Helsingin yliopistolla. Täytyy siis ruveta miettimään plan b:tä ja katsoa kurssitarjontaa uusin silmin. Täällä kaikkeen järkkäilyyn menee paljon aikaa ja energiaa, joten vaikka tälläkään viikolla ei ole tapahtunut oikein mitään, niin tuntuu että viikonloppu tulee todella tarpeeseen. Täällä tulee kyllä helposti fiilis, ettei ole saanut varsinaisesti mitään aikaan, vaikka on käyttänyt koko viikon erilaisiin tapaamisiin ja asioiden järkkäilyyn. Tietty paljon energiaa kuluu täällä arkisiin asioihin. Käydään esimerkiksi vähän väliä tarkistamassa, josko hanasta tulisi vettä tai josko vessa toimisi. Nyt ei olla saatu vettä kahteen päivään ja meijän kerroksen kumpikin vessa on rikki. Kampuksen parhaat vessat on näissä asuntoloissa, mutta kun ne ei toimi, niin eihän ne toimi. Näissä asuntoloissa vessoissa on vessanpytyt, kun taas muualla vessa tarkoittaa lattiassa olevaa reikää. Vessassa ei siis huvita käydä laitoksilla, mutta toisaalta kotonakaan se ei ole mahdollista. Läheisellä ostarilla olisi hyvät vessat, mutta ei sielläkään jaksa joka päivä ravata. Näillä siis mennään!

Yksi uuvuttava tekijä on myös se, ettei asuntoloissa ole juurikaan yksityisyyttä. Oikeastaan yksityisyyden puute ei ole itselleni ongelma, vaan äänieristyksen puute. Tuntuu aivan kuin nukkuisi teltassa, sillä puolet asuntolan seinistä on tehty reikäisistä tiilistä ja ikkunoiden virkaa toimittavat hyttysverkot. Ilmanvaihto on siis mitä optimaalisin, mutta äänieristys olematon. Tässä kyllä kuulee hyvin mitä musiikkia naapuri kuuntelee. Esimerkiksi toissa yönä joku keksi kuunnella Titanicin tunnusmusiikkia ja joku toinen keksi kuunnella poppia. Siihen vielä lisäksi apinoista, linnuista ja muista eläimistä lähtevät äänet ja konsertti on valmis. Nyt vielä parina päivänä on tuullut todella kovaa ja yöllä on kuulunut paljon tavaroiden lentelyä ja ovien paiskautumista kiinni. Lisäksi tuossa talon alhaalla päivystävät mamat aloittavat todella kovaäänisen kailottamisen hiukan ennen seitsemää joka aamu, joten täällä päivärytmi muodostuu erilaiseksi. Tosin ei kannata valittaa, sillä poikien asuntolan vieressä on moskeija, joka herättää ihaniin ääniin 5.30 joka aamu.

Aamut siis ovat aika aikaisia ja ensimmäiset luennotkin alkavat jo seitsemältä. Yleensä heräämme seitsemän maissa ihmettelemään tulisiko tänään vettä ja voisikohan vessa hyvällä tuurilla toimia. Ollaankin saatu kyllä monet naurut kun ollaan tajuttu mistä puhutaan. Tänäänkin ensimmäiseksi aamulla törmäsin Outiin käytävällä ja menimme toteamaan vessalle, ettei se näytä kauhean pahalta. Kas siinä tapa aloittaa päivä! Onneksi viikonlopuksi on luvassa kivaa tekemistä, kun lähdetään 10 hengen porukalla South Beachille viettämään saksalaisen Noran synttäreitä. Otan sinne kameran mukaan, joten pääsette ehkä lopulta näkemään jotain kuviakin. Toistaiseksi en oo juurikaan uskaltanut kantaa kameraa mukana, mutta kuvia on kyllä luvassa ennemmin tai myöhemmin.

Back to basics

Täällä ollessa sanat ruoka ja vesi ovat saaneet aivan uuden merkityksen. Hyvästä esimerkistä käy eilinen reissumme Shopper´s Plaza nimiselle ostoskeskukselle. Kolmen daladalan (pieniä busseja, joissa on sisällä aivan liikaa ihmisiä) vaihdon jälkeen saavuimme määränpäähämme hikisinä ja nälkäisinä. Ensimmäiseksi marssimme sisään suureen ja ennen kaikkea ilmastoituun ruokakauppaan. Voi sitä ihmetyksen määrää! Olimme haltioissamme aivan kaikesta, joten kiertelimme kaupassa tunti tolkulla erilaisia ihanuuksia katsellen. Ja ihanuudella tarkoitan tässä tapauksessa leipää, vihanneksia, makeisia, sipsejä ja jopa tölkkipapuja. Nyt kuolasin sellaisten tuotteiden perään, joita Suomessa katsoisin nenänvartta pitkin. Mitä kaikkea ihanaa voisikaan kokata, jos käytössä olisi keittiö helloineen ja jääkaappeineen. Mutta ei! Saaliiksemme saimme nuudeleita, makeisia ja kosmetiikkaa.

Vaikka monet asiat ovat täällä halpoja, niin kosmetiikka on kalliimpaa kuin Suomessa. Esimerksi hiuslakka on sellaista ylellisyyttä, että siitä saa maksaa tuplaten kotimaan hintoihin verrattuna. Mutta mitäpä minä sillä muutenkaan tekisin, koska tämä kosteus ja kuumuus nostaa tukkani kohti taivaita, vaikka hiustuotteet olisivat mitä tasoa. Naureskelkaa siellä vaan, mutta täällä lika ja kuumuus tekevät meistä melkoisen näköisiä. Jos päätät pestä vaatteet, ovat ne seuraavan käyttökerran jälkeen jo hikisiä, haisevia ja likaisia. Kaiken kukkuraksi saatat itse haista melkoisesti, jos et ole nähnyt suihkua kahteen päivään. Tässä muutama päivä sitten olikin hauska, kun Outi totesi minun olevan "hienona". Kyseisenä päivänä minulla oli päällä uusi mekkoni, jonka ostin käytettynä markkinoilta, ja jota kukaan ei Suomessa kutsuisi hienoksi. Mutta täällä sekin sana on saanut uuden merkityksen.

Shopper´s Plaza ostarilla kohtasimme ruokakaupan lisäksi toisen hienon näyn: Subway-ravintolan. Voi sitä onnen määrää! Marssimme sisään ja taivastelimme näkyä. Tiskissä näkyi kanaa, lihaa, vihanneksia ja juustoa. Tämä oli minulle ensimmäinen visiitti kyseisen ketjun ravintolaan, mutta ei varmasti jää viimeiseksi. Ostimme patongit sitä syötäväksi heti ravintolassa ja otimme toiset mukaan. On mukava tunne tietää, että jossain suht lähellä on paikka, josta saa halutessaan patonkia. Kyllä maistui kotiin tullessa hyvältä, kun istui sängyllä syömään patonkia sen sijaan, että söisi riisiä tupperware-kulhosta.

Näistä jutuista saa helposti kuvan, että näemme täällä nälkää ja että yliopiston ruoka on kamalaa. Asia ei kuitenkaan ole niin, vaan ollaan löydetty myös kampusalueelta mukavia ruokapaikkoja ja ollaan syöty aamuisin cafeteriasta saatavia hedelmiä ja itse tehtyä puuroa. Hedelmät on itseasiassa todella hyviä, kun tarjolla on vesimelonia, banaania, kurkkua, mangoa, papaijaa ja ananasta valmiiksi palasteltuna ja omaksi tehtäväksi jää vain sanoa montako palaa mitäkin haluaa. Hedelmät on halpoja ja hyviä, joten niillä mennään! Yliopiston ruoka on syötävää ja samaten alakerran maman kokkaama iltaruoka, mutta on kiva saada välillä vaihtelua elämään ja tietää, että muitakin vaihtoehtoja on.

Shoppailun ihanuus (vai karmeus)?

Tänään ryhdyttiin taistoon rottia vastaan. Pistettin pinkkejä papanoita sänkyjen ja pöytien alle. Seuraavan kerran kun ne lurjukset tulee kylään, niin ne saakin myrkkyä napaansa. Parempi kyllä ehkä jos tajuavat pysyä kokonaan poissa.

Nyt viikonloppuna on tullut katseltua vähän muitakin maisemia kuin yliopistoa. Ollaan käyty parissa eri paikassa shoppailemassa. Ai että! Tarjolla olisi vaikka minkä väristä kangasta, toinen toistaan ihanempia koruja, tauluja ja puisia esineitä. Toistaiseksi olen pysynyt kaidalla polulla ja ostanut vain pari käytettyä mekkoa, mutta mielessä pyörii, että miten saan kotiinpaluun koittaessa kaikki tavarat mahtumaan laukkuihin. Onneksi Tiina ja Äiti suuntaavat tänne vierailulle huhtikuussa, niin saan niiden mukana joitain tavaroita Suomeen.

Täällä shoppailu on kyllä tyystin erilaista kuin Suomessa. Markkinoilla ja kojuissa kaikuvat Karibu rafiki! -huudot ja ihmisvilinä on valtava. Hermot menevät jo kolmannen kojun kohdalla, sillä ainaiset Only for you ja Very good price -huudot alkavat tympiä. Minuun noilla tervetuliaissanoilla tuntuu olevan päinvastainen vaikutus - yleensä suuntaan kojuun, jossa myyjä tajuaa olla tuputtamatta kouraani jokaista puuesinettä. Hinnoista käydään jokaisen ostoksen yhteydessä tiukka kamppailu. Yleensä myyjä ehdottaa huikeaa hintaa, josta lähdetään hissukseen laskettelemaan alaspäin. Olen huomannut ja saanut kuulla olevani aikamoisen kylmäpäinen tinkijä. Minusta kyse on periaatteesta ja harva tavara on niin mahdottoman ihana, etten voisi elää ilman. Elämäni ei ole kiinni siitä, maksanko taksista 7 000 vai 5 000 shillinkiä, mutta on jokseenkin ärsyttävää, että lompakkoni oletetaan pursuavan rahaa vain koska olen valkohipiäinen. Sitä paitsi pidemmän päälle muutaman tonnin säästöistä voi kertyä sievoinen summa jemmaan takataskuun. Jos haluatte lukea elävän kertomuksen mun ja Juhanin lauantaisista shoppailuista, niin poiketkaa täällä:
Juhanin blogi

Toisenlaiseen maailmaan pääsee sukeltamaan yliopiston lähellä sijaitsevalla Mlimani Cityn ostarilla. Siellä vaatteet ovat huikean hintaisia ja myyjiä sekä vartijoita liikkeissä enemmän kuin laki sallii. Vaateliikkeissä myyjät seuraavat asiakasta vajaan metrin päästä niin, että ostoshalut katoavat nopeasti. Usein ne katoavat myös hintalappuun katsoessa: 80 000 shillinkiä topista. Sehän on noin 40 euroa. Huikeaa!

On ostarilla toki isompia liikkeitä, joissa ruokien ja laitteiden ohella myydään edullisempia vaatteita. Näissä liikkeissä isommat kassit on jätettävä liikkeen ulkopuolella olevaan säilytyspisteeseen. Myös ostosten maksamisen jälkeen on mentävä tarkistuspisteelle, jossa vartijat tarkastavat kuitin ja kassien sisältöjen vastaavuuden ja antavat kuittiin leiman. Kyllä vähän herättää moinen touhu ihmetystä, sillä henkilökuntaa näissä kaupoissa tuntuu olevan aivan mahdottoman paljon: tarkastajia, vartijoita, myyjiä, kyttääjiä ja ostosten pakkaajia. No, onhan se kiva että monille riittä töitä. Täällä kun tuntuu samalla, että ihmiset tekee hurjan pitkää päivää, mutta myös toisaalta ettei ne tee töitä ollenkaan. Aina näkyy ihmisiä makoilemassa ja istumassa varjoisissa paikoissa. Toivottavasti me päästään pian työmme, eli opiskelun, kimppuun ja luennot alkaisi lähiviikkoina. Muuten aika käy pitkäksi ja päädytään taas shoppailemaan. Ja silloin ei kukkaro kiitä!

Rottia, rottia..

Viime yö oli täällä aikamoisen dramaattinen, etten nyt sanoisi. Asutaan asuntolassa numero 3 ja viidennessä kerroksessa, jossa siis pelkästään vaihtareita. Normaalisti tässä saa asua vaan naisia, mutta meijän onneksi tähän naapuriin muutti eilen väliaikaisesti yksi poika, sillä Outin huoneessa oli yöllä rotta. Outi alkoi yhtäkkiä yöllä huutaa siihen malliin, kun sitä kidutettais. Onneksi naapurin poika riensi apuun ja tappoi rotan pitkän kamppailun päätteeksi. Oli aika hurjaa herätä yöllä huutoon ja ääniin, joita kuului kun Outin huonekaluja siirreltiin rottaa metsästettäessä ja kun rottaa mäiskittiin hengiltä. Nyt sitten ihmetellään, että mistä se rotta  huoneeseen ilmestyi ja onko niitä jossain lisää ja voidaanko tukkia niiden reitti jotenkin. Aiemmin ollaan nähty täällä kyllä apinoita, gekkoja ja kaikenlaisia hyönteisiä, mutta rottaan en mielelläni törmäisi edes valoisaan aikaan.

Kuvassa pyykipesuhuone, joka suoraan meijän huonetta vastapäätä. Vesikanistereihin varastoidaan vettä sillon kun sitä tulee, jotta pystytään vesikatkojen aikana vetämään vessat, tiskaamaan ja käymään suihkussa. Kätevin tapa suihkun ottamiseen on täyttää litran vesipullo vedellä ja tehdä korkkiin nastoilla muutama reikä. Näin litran vesipullolla pystyy ihan hyvin pesemään itsensä.

Nykyään osaan onneksi varautua mahdollisiin eläinvieraisiin, kun menen esimerkiksi vessaan tai suihkuun. Yritän vähän tömistellä, avaan oven ja odotan hetken, jotta mahdolliset elukat lähtee liikkeelle. Tähän saakka me ollaan säilytetty huoneissa ruokaa, vaikka se on vastoin sääntöjä. Tän viimeöisen rottaepisodin jälkeen saatetaan kyllä luopua ruoista. Ainakin Outi roudasi heti kaikki eväänsä pois huoneesta ja tyhjensi roskikset.

Pidetään huoneissa ruokaa, koska yliopistolla tarjonta on melkoisen suppea. Onneksi ollaan löydetty pari uutta ruokapaikkaa kampukselta, joista saa riisin ja ranskisten lisäksi spagettia. Aamupalaa ollaan alettu syödä omissa huoneissa, kun läheiseltä ostarilta sai kätevästi hankittua vedenkeittimen ja puurohiutaleita. Iltaisin syödään myös kämpillä, koska haetaan ruoka alakerrasta. Meijän asuntolan toinen vartija on nainen, joka asuu perheineen asuntolan vieressä. Hän laittaa meille iltaisin ruokaa kohtuulliseen hintaan. Ei sekään kummoista pöperöä ole, mutta tuleepahan edes vähän vaihtelua. Ainoa ongelma iltaruoassa on se, että sen yhteydessä tulee juotua hurjasti vettä, mikä tarkoittaa sitä, että yön aikana herään useaan kertaan siihen, että on vessahätä. Itse käyn öisin vessassa vaan silloin kun on ihan pakko, sillä pimeä käytävä ja elukat ei ole houkutteleva yhdistelmä alkuunkaan.

Tämä kyseinen vartija, Mama Jane, on oikein mukava ja meillä onkin usein hauskaa ruokaa hakiessa. Ruoka haetaan alhaalta heidän kotoaan omaan kippoon, minkä jälkeen syödään huoneissamme ja vietetään iltaa lautapelien tai korttipelien parissa. Mama Janella on useampi lapsi, jotka tykkää leikkiä meijän kanssa ja istua sylissä. Ne lapset on kyllä todella ihania ja oikein suloisia. Mama Jane selitti myös meille, että hän pitää meitä lapsinaan ja ettei ruoanlaitto ole bisnestä, vaan tapa huolehtia meistä. Varmaan osittain totta sekin, mutta myös kiva, että pystytään siellä syömällä tukemaan heitä ja tuomaan heillä lisätienestejä. Tänään käytiin vihjaamassa Mama Janelle, että meijän käytävällä makaa teurastettu rotta ja voisiko siitä hankkiutua eroon ja laittaa koko kerrokseen vaikka tuholaismyrkkyä. Hän lupasin hoitaa asian, mutta katsotaan nyt. Täällä Afrikassa asioilla ei oo tapana edistyä nopeasti. Kunhan ei tarttisi ensi yönä törmätä rottaan, sillä siihen kiljumiseen heräisi kyllä koko rakennuksen väki. Pahoittelen jo etukäteen!

"Ne amerikkalaiset.."

Suurin hämmästyksen, inhon ja kateuden aihe on tällä hetkellä täällä olevat amerikkalaiset vaihto-oppilaat. Niillä on asiat järjestetty tosi hyvin ja niillä jopa oma opas, joka pitää huolta asioista. Lisäksi niille järjestetään kursseja, joille me ei saada osallistua. Jenkeillä on lähes kaikilla kurssien lisäksi suoritettavana harjoittelu, jota ne tekee tiistaisin ja torstaisin kaupungilla. Niille ei siis sovi millekään kurssille osallistuminen noina päivinä, eikä ne oo valmiita joustamaan tippakaan.

Tänään mentiin sopimaan isolla porukalla taideaineiden opettajan kanssa, että mihin aikaan ja minä päivänä veistokurssia olis sopiva pitää. Päädyttiin tapaamisessa tiistaihin, kunnes paikalle marssi pari amerikkalaista, jotka sanoi ettei niille sovi. Niinpä aikataulun sopiminen meni kiivaaksi kädenväännöksi, koska ne ei olleet valmiita joustamaan yhtään ja me oltiin joustettu jo edellisenä päivänä, kun sovittiin toisesta kurssista. Onneksi opettaja meni kiistelyn ajaksi omaan huoneeseensa, eikä joutunut todistamaan sitä kauheaa kahakkaa vierestä. Lopulta meijän ehdotus meni kuitenkin läpi, kun jenkit tajusi, että mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. Ne oli tosin sitä mieltä, ettei ne voi ottaa kolmea tuntia kerrallaan yhtä kurssia, kun pitää syödä ja valmistautua luennoille. Sanottiin ettei se meillekään herkkua ole, mutta ollaan totuttu siihen ja se ainoa yhtään järkevä vaihtoehto. Taidekurssi tulee siis olemaan keskiviikkona päivällä, jonka lisäks keskiviikkona kahden muunkin kurssin luennot. Mut parempi niin, että tulee tehokkaat opiskelupäivät ja muina päivinä voi huidella kaupungilla tai Sansibarilla.

Kuten ehkä yllä olevasta tarinasta huomaa, niin täällä kaikki on aikamoista sekamelskaa. Ollaan saatu pari erilaista lukujärjestystä, mutta periaatteessa kaikki muuttuu koko ajan. Perusideana on, että jokaisen opiskelijan pitää käydä näyttäytymässä niille proffille, joiden kursseille haluaa osallistua. Näin opettajat tietää, että kurssille on halukkaita tulijoita. Vasta sen jälkeen kurssille ruvetaan sorvaamaan aikataulua. Periaatteessa kuhunkin kurssiin pitäis kuulua viikossa kaks tuntia luentoja ja yksi tunti seminaaria. Muutamaan kurssiin ollaan nyt saatu sovittua, että pidetään kaikki kolme tuntia putkeen, niin päästään hommassa eteenpäin ja voidaan mennä neuvottelemaan muiden professoreiden kanssa. Tää on siis kuin suuren suuri palapeli, joka muuttuu koko ajan. Nyt mulla ns. varmoina swahilin kurssi ja kuvanveisto (sculpture), mutta katsotaan mitä ens viikko tuo tullessaan. Ne kummatkin on keskiviikkoisin, minkä lisäks otan todennäköisesti politiikan kurssin keskiviikolle, koska sille on ainakin tarpeeksi osallistujia ja aikataulu valmiina. Neljä kurssia pitäis nääs minimissään ottaa ja haluaisin luennot niin, että perjantai olis vapaa.

Mwenge ja Mediterraneo

Huh, taas on tapahtunut vaikka mitä. Lauantaina käytiin Mwengen markkinoilla, jossa oli aikamoinen hulina, vaikka siellä oli vähemmän ihmisiä kuin oletin. Pidin tiukasti kiinni laukusta ja laitoin suurimman osan rahoista money belttiin turvaan. Odotin koko ajan epäluuloisena, että mut tullaan ryöstämään, mutta mitään ei kadonnut. Halleluja! Hinnoissa yritettiin kyllä höynäyttää sitten senkin edestä. Käytetystä mekosta pyydettiin 25 000 shillinkiä, mutta sanoin maksavani vaan 10 000. Myyjä sanoi perinteiseen tapaan, ettei hinta käy, joten esitettiin lähtevämme pois ja yhtäkkiä hinta olikin ihan sopiva. Mekko irtosi siis 10 000 shillingillä, mikä on noin 5 €. Paikalliseen hintatasoon nähden maksoin paljon, mutta menköön. Laukun hinnasta neuvoteltaessa puolestaan liikuttiin 35 000 ja 20 000 välillä. Päädyttiin 25 000 shillinkiin, mutta mulla ei ollutkaan niin paljoa rahaa mukana, joten maksoin vaan 23 000. Tätä "taktiikkaa" täytyy kokeilla toistekin!

Luentojen piti alkaa maanantaina, mutta yllätys yllätys, mitään ei tapahtunut. Mä jotenkin arvasin asian, joten päätin suosiolla yrittää nukkua pitkään ja skipata luennot. Täällä yleensä herään jo kuuden ja seitsemän välillä, kun ulkoa kuuluu melkoinen meteli. Jotkut vaihtarit meni luennoille 7.00 tai 9.00 eikä siellä tapahtunut mitään. Kurssien opettajia ei näkynyt mailla halmeilla ja tiloissa pidettiin muita kursseja. Koska kurssit ei vaikuttanu alkavan tällä viikolla, niin kehiteltiin ohjelmaa muiksi päiviksi. Niinpä tänään tiistaina suunnattiin nokka kohti Mediterraneo-hotellia. Mentiin 3 suomalaisen ja 4 norjalaisen porukalla ensin pikkubussilla läheiselle ostarille ja otettiin sieltä taksi. Perille päästyämme meille selvisi, että hotellin allas on tarkoitettu vain hotellin asukkaille. Onneksi altaalla oli niin hiljaista, että päästin kuin päästiinkin altaalle. Maksettiin koko päivästä altaalla 6 000 shillinkiä, eli ei paha hinta alkuunkaan. Hotelli oli ihan meren rannassa uima-altaineen ja ravintoloineen. I like! Mutta vesi oli vuoroveden takia todella kaukana, joten lähdettiin Sallan ja Aylan kanssa kolmestaan kävelemään rannalle. Hotellilla ollut nainen oli kuulemma meistä todella huolissaan, koska meidät saatettaisiin ryöstää kun meillä kamerat mukana. Todellisuudessa meillä ei ollut mitään ryöstettävää mukana ja ranta oli lähes autio. Ymmärrän kyllä huolen ja parempi olla mielummin liian varovainen, kuin ottaa turhia riskejä.

Käveltiin rantaa pitkin ja mentiin hiukan syvemmälle ja jäätiin kiinni mutaan. Yksi meistä kaatui suoraan mutaan, mutta itse selvisin pienellä säikähdyksellä. Ne mun hankkimat avantokengät on kyllä ihan loistava juttu rannalla ja vedessä kävelyyn. Ranta oli suht likainen, mutta silti omalla tavallaan ihana. Kyllä kelpaa, kun edessä on turkoosi valtameri ja jalkojen alla vaaleaa hienoa hiekkaa ja selän takana mahdollisuus pulahtaa uima-altaaseen. Altaalla makoilun jälkeen syötiin hotellin ravintolassa ja kuolattiin koko ruokalistan perään. Tähän asti ollaan syöty vaan riisiä ja ranskiksia, joten listalla komeilleet pitsat, pastat, pihvit ja merenelävät herätti kyllä ruokahalun. Mennään kyseiseen paikkaan ehdottomasti toistekin, jos ne vaan suostuu ottamaan meijät myös altaalle, vaikkei asuta hotellissa.

Oikeastaan huvittavinta tässä päivässä oli, ettei yliopistolla pitänyt tapahtua mitään, mutta saatiinkin kymmeneltä aamulla viesti, että meijän pitäis olla yliopiston toimistolla 11.00. Tässä vaiheessa oltiin siis jo rannalla, eikä meillä ollut minkäänlaista aikomusta palata sieltä vähään aikaan. Laitettiin siis yliopistolle takaisinpäin viesti, ettei päästä nyt paikalle ja voisiko ne jatkossa ilmoittaa asioista aikaisemmin. Huvittavaa tässä tiedonkulussa on myös se, että vaan minä ja yksi norjalainen tyttö saatiin kyseinen viesti tapaamisesta ja muut ei. Yliopistolla siis ilmeisesti oletetaan, että me tietyn maalaiset liikutaan keskenämme ja että tieto kulkee meijän keskuudessa. Onneksi kyseiseen tapaamiseen pääsi paikalle muutama vaihtari ja saatiin niiltä tietoa kursseista.

Täällä kurssilistat muuttuu koko ajan ja monilla opiskelijoilla on suuria ongelmia kurssien kanssa, koska täällä ei järjestetä niitä kursseja, joita alunperin piti olla. Onneksi mun ei tartte suorittaa mitään tiettyä kurssia, joten aion ottaa rennosti ja katsoa mitä ne saa kasaan. Mieluiten ottaisin taidekursseja ja sitten luonnonpuistoja käsittelevän kurssin. Yhteensä mun täytyy ottaa 4 kurssia, jotta saan tarpeeksi opintopisteitä kasaan. Katsotaan mitä huomenna tapahtuu. Hyvällä lykyllä on jotain luentoja, tai sitten ei. Ainakin täytyy hoitaa muutamia rekisteröitymiseen liittyviä juttuja. Maksoin eilen jo 478 500 shillinkiä yliopistolle saamatta minkäänlaista kuittia maksusta. Toivon todella, että ne rahat löytää oikeaan paikkaan, sillä se oli melkoinen pino. En nimittäin saanut sellaista rahanippua mahtumaan edes mun lompakkoon. Huomenna pitäis maksaa 350 dollaria asumisesta, mikä on shillinkeinä noin 500 000. Huh huh! Ei oo paljon rahaa, mutta kuulostaa aivan hullulta summalta.

Perillä ollaan!

Halojaa, täällä ollaan!
Matka oli pitkä ja uuvuttava, mutta päästiin Sallan kanssa perille. Salla on siis myös Helsingin yliopistolta ja tultiin samaa matkaa. Tosin mun toinen laukku ei löytänyt perille asti, mutta sain sen tänään eli reilun vuorokauden myöhässä. Onneksi matkan varrelle jäi just iki-ihana Helsingin Luistelijat -kassi, jossa ei ollu mitään super tarpeellista. Ainoastaan hyttysverkko oli ekaksi yöksi pakollinen, mutta kanadalainen Matt pelasti mut ja lainasi ylimääräistä verkkoaan mulle.

Oikeastaan kaikki asiat täällä on ollut positiivisia yllätyksiä. Ehkä se auttaa, että odotukset oli melkoisen matalalla. Positiivisista yllätyksistä huolimatta ekana iltana kokonaisvaikutelma oli kuitenkin negatiivinen. Tänne saapuminen oli kyllä melkoinen shokki!

Nyt toisena iltana elämä näyttää paljon valoisammalta, koska saatiin Sallan kanssa yhteinen huone. Asutaan asuntolassa numero 3, joka on kaikista kauimmaisin. Yliopistoalue on iso ja asuntoloissa 8 kerrosta, joten oltiin onnellisia, että asutaan 5. kerroksessa, eikä ylimmässä. Rappusten kiipeäminen tässä helteessä on uuvuttavaa ja yleensä ylöspäin on tuotava samalla iso vesikanisteri. Meijän huoneessa toimii tällä hetkellä valo, meillä netti Sallan koneella, saatiin paikalliset kännykkäliittymät, ostettiin tuulettimet, henkareita, lukko kaapin oveen, tyynyt yms. Ja ai että kylläpä nyt tuntuu luksukselta! Suurin osa hankinnoista tehtiin läheisellä Mlimanin ostarilla, jonne pääsee pikkubussilla viidessä minuutissa. Ostari on hyvin länsimainen ja siellä on ilmastointi. Siellä tekee siis mieli viettää aikaa, kun ei ole vielä tottunut lämpöön.

Suihkuun täällä olen päässyt molempina päivinä. Perusvinkkinä on, että suihkuun on mentävä silloin kun vettä tulee. Esimerkiksi tänään aamulla ei tullut, joten onneksi suihku tuli hoidettua eilen illalla. Suihkusta tulee vaan kylmää vettä, mutta se on tässä helteessä ok, eikä vesi ole jääkylmää. Tänään aamulla kokeiltiin vesihanoja siinä toivossa, että vettä tulisi ja ilmeisesti unohdettiin hana auki. Illemmalla kun tultiin asuntolaan, niin kuultiin että meijän kerroksessa tulvinut vettä. Huoneessa ja käytävällä ei kuitenkaan ollut vettä, mutta suihkun ja vessan lattiat lainehtii edelleen. Koska vettä tulee vaan ajoittain, niin vettä pitäisi varastoida isoihin kanistereihin vedettömän päivän varalle. Myöskään vessaa ei voi vetää ilman vettä, joten pöntön säiliöön on kaadettava varastoitua vettä, jos on vedetön päivä.

Kerrottavaa olisi tässä vaikka kuinka, mutta aika ja raha on rajallista. Ehkäpä suurin ongelma itselle on täällä ollut ruoka. Yliopistolla syödään cafeteriassa, jossa ruoka melkein ilmaista (maksaa jonkun 50 senttiä), mutta voi että sitä ruokaa.. tarjolla on joka päivä ja kaikkina aikoina samaa ruokaa. Vaihtoehtoja on noin viisi ja niitä katsoessa ruokahalu ei kyllä herää. Tähän mennessä olen kokeillut chipsi mayaa, joka tarkoittaa ranskalaisia munakkaalla. Luulin että ne tulisi lautaselle erikseen, mutta ne on yksi munakas, jossa ranskikset on siellä täällä sisässä. Lisäksi tarjoillaan riisiä&lihaa, riisiä&papuja, riisiä&kalaa ja hyvällä tuurilla ehkäpä jotain muutakin. Liha-annoksista on vaikea löytää lihaa ja kala-annos herätti hilpeyttä, kun riisin päälle laitettiin kokonainen pienikokoinen paistettu kala. Annokset kyllä on isoja, ellei jopa valtavia, mutta riisin lisäksi niissä ei  paljon muuta olekaan.

Tänään perjantaina oltiin kuuntelemassa luentoa turvallisuudesta ja muusta, ja lounastauolla mentiin syömään läheiselle kiswahilin laitokselle. Se oli todella todella todella positiivinen yllätys! Ruokala sijaitsi ihanan vehreässä ja varjoisassa paikassa, jossa oli terassi. Annosvaihtoehtoja oli jälleen vähän, mutta ruoka oli hyvää ja limu kylmää. Tämä paikka tosin osoittautui toista kalliimmaksi, mutta eiköhän syödä siellä aina välillä, koska taso oli ihan eri.

Kirjoitettavaa olisi tosiaan loputtoman paljon jo näiltä parilta päivältä. Tapahtumia on ollut paljon ja tunneskaala vaihdellut ihan laidasta laitaan. Huomaa, että muillakin on ollut väsymystä ja kestää hetken totuttautua kaikkeen uuteen ja erilaiseen. Onneksi täällä on kivoja ihmisiä ja enimmäkseen tullut vietettyä aikaa suomalaisten, kanadalaisen ja saksalaisen vaihtarin kanssa. Asutaan ihan lähekkäin ja meillä tulee olemaan samoja kursseja todennäköisesti, joten jatkossakin kyseiset ihmiset tulee tutuiksi. Meitä vaihtareita on noin 15-20 täällä, joista suurin joukkio on jenkit, joilla kaikki asiat on järjestetty ihan viimeisen päälle. No, ainakin me suomalaiset saadaan vähän tuntumaa siihen millaista paikallisten elämä on, vaikka tämäkin lienee aika ruusuista joidenkin paikallisten elämään verrattuna.