Ruandan jalkeen otimme taas aikaisen lahdon, talla kertaa maaranpaana Ugandan paakaupunki Kampala ja kulkuvalineena bussi. Kampalaan saapuessa shokki oli melkoinen, vaikka afrikkalaista elamanmenoa olikin tullut seurailtua jo muutaman kuukauden ajan. Kaupungin keskusta oli kuin kuhiseva likainen muurahaispesa. Punainen maapera oli muuttunut sateen jaljilta oranssiksi mutavelliksi. Aikomuksenamme oli nostaa keskustasta paikallista valuuttaa ja suunnata sitten hiukan kauemmas etsimaan halpaa yosijaa. Siina keskustassa ollessa tuli kuitenkin mieleen, etta olisi kaikkien kannalta jarkevinta yopya ihan keskustassa. Siten voitaisiin liikkua enemman yksinamme, eika liikkumiseen menisi aikaa eika rahaa.
Siinapa sitten marssin hienon nakoiseen hotelliin rinkka selassa neuvottelemaan hinnasta. Alkuperaisesta hintatarjouksesta tultiin kylla rutkasti alaspain, mutta kauppoja ei silti syntynyt. Seuraavaksi huomasin kyltin, jossa mainostettiin kulman takana olevaa ensiluokkaista majoitusta. Siinapa sita oli ensiluokkaista kyllikseen, kun paikka naytti pahimmalta rotanloukulta ikina! Hinta olisi kylla ollut kohtuullinen, mutta joku raja sentaan touhussa. Yopaikan alhaalla ollut vartija huomasi ilmeena poistuessani ja sanoi voivansa suositella muutamaan parempaa paikkaa, joissa hintapyynnot ovat inhimillisia. Kylla nauratti, etta jos edes hostellin/hotellin vartija ei voi suositella kyseista paikkaa, niin silloin se on kylla rotanloukku sanan varsinaisessa merkityksessa. Niinpa tama herra lahti opastamaan meita ja loysimme kivan hotellin kohtuu hintaan.
Ongelmaksi muodostui, ettei heilla ollut kolmen hengen huoneita tai ylimaaraisia patjoja. Luulimme kuitenkin neuvotelleemme itsellemme mukavaan hintaan kolmen hengen huoneen. Kavimme tsekkaamassa huoneemme ja olimme enemman kuin onnellisia siita, etta olimme kerrankin HOTELLISSA emmeka ehka tormaisi vessareissuilla torakoihin. Ulos lahtiessamme kavimme viela sanomassa respaan, etta jatamme avaimemme siihen, jotta he voivat laittaa kolmannen sangyn huoneeseen valmiiksi. Mutta mita ihmetta, miksi he katsoivat meita niin hammastyneina? Kavikin ilmi, ettei heilla ollut aikomustakaan tuoda kolmatta sankya tai edes patjaa huoneeseen. Niinpa siirsimme kaksi yksittaista sankya vierekkain ja nukuimme kaikki kolme samassa parisangyssa. Nain katevasti kahden hengen huoneesta tulee kolmen hengen huone!
Seuraavat viisi paivaa kuluivatkin sitten keskustan hulinaan totutellessa. Tavallaan tuntui kuin olisi ollut kovinkin lannessa, silla ihmiset tervehtivat sanomalla Hello, how are you? Toisaalta tuntui, etta olimme lahes ainoat valkoihoiset ja saimme sen vuoksi vahan liikaakin huomiota. Ihmiset huutelivat peraamme mzungu (valkoinen, eurooppalainen) vahan liiaksikin ja aina kun vahingossa sattui katsomaan kojuun painkaan, niin sielta jo huudeltiin Hello customer! Tallaista huutelua jaksaa aikansa,mutta pidemman paalle se alkaa olemaan aikamoisen rasittavaa. Niinpa mina sisukkaana tyttona yksi paiva paadyin valistamaan paikallisia kenkamyyjia, etta ehkapa kaikki asiakkaan eivat tykkaa noin hyokkaavasta ja paallekayvasta myyntitaktiikasta. Sanoin, etta olisi ehka valilla parempi antaa katsoa rauhassa kuin hyokata heti kimppuun myymaan aivan kaikkea ja tarjota niita vielapa mzungu-hintaan (eli tuplasti kalliimmalla). Ei tainnut menna oppi ihan perille, silla myyjat alkoivat keskustella ja naureskella kiivaasti swahiliksi. Siina vaiheessa paatin aanestaa jaloillani ja suunnata muualle.
Ruokailukokemuksemme olivat Ugandassa huomattavasti parempia kuin Ruandassa. Ehka osa ansiosta kuuluu paremmalle englanninkielen taidolle. Ruandassa ruoan tilaaminen ja saapuminen oli lahes joka kerta melkoisen vaivan ja seikkailun takana. Kun yritit saada menua, tarjoilija kysyi: meat? Kun sait tilauksen tehtya, ruokaa ei tullut, se oli vaaraa tai sen tekemisessa meni toista tuntia. En silti vaita, etta Ugandassakaan ruokahuolto olisi pelannut moitteettomasti. Voi niita lukuisia kertoja, kun tilasimme jotakin vain huomataksemme, etta tarjoilija palasi vartin paasta kertomaan, ettei heilla ole nyt kyseista ruokaa tarjolla. Naissa maissa paras taktiikka onkin kysya heti ravintolaan saapuessa, etta mita ruokaa teilla on. Menun pitka lista ja oikeasti valmistettavat ja tarjottavat jutut ovat kaksi tyystin eri asiaa.
Uusi kokemus minulle oli Ugandassa turvatarkastukset, joita suoritettiin aina baariin mentaessa. Noina hetkina aina muisti, etta tosiaan tama maahan ei ole se kaikista vakain ja turvallisin. Muuten maa vaikutti mielestani kylla turvalliselta ja uskalsin liikkua paljon yksin. Silti Uganda ei kipua ihan suosikkikohteitteni listalle, toisin kuin Ruanda.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti