Tanaan aamulla suunnattiin Katan kanssa kohti keskustassa olevaa niin sanottua kangakatua. Kyseessa on siis katu, jolla myydaan paljon kitengeja ja kangoja. Kitenget on isompia kangaspaloja, joista teetetaan usein mekkoja ja kangat pienempia kankaita, joita naiset kietoo ymparilleen esimerkiksi hameeksi. Afrikkalaiseen tyyliin kummatkin kankaat on varikkaita ja kuviollisia ja valikoimat on valtavat. Itse olen aiemmin ostanut jo kaksi kitengea, mutta en ole viela saanut aikaiseksi teetattaa niista vaatteita. No, pikkuhiljaa pikkuhiljaa.
Kankaiden naprailyn lomassa meidat yllatti tietenkin jano. Napattiin siina sitten kylmat kokakolat ja maksettiin vahan isommilla seteleilla. Hetken paasta poika/mies saapui takaisin ja antoi vaihtorahat. Ihmettelin, koska olin maksanut 2 000 shillingin setelilla ja sain takaisin vain 1 400 shillinkia. Limsat maksavat taalla 500 shillinkia ja tuo sama hinta luki myos kyseisessa paikassa. Tivasin muutaman otteeseen miksi sain liian vahan takaisin. Asiaa selviteltiin ja han vaitti, etta hinta olikin 600 shillinkia. Sanoin, etteivat he voi ottaa minulta moista hintaa, kun kylmakaapin ovessa on iso tarra, joka ilmoittaa hinnaksi 500 shillinkia. Aluksi he eivat suostuneet antamaan vaatimaani 100 shillinkia, mutta ihan periaatteesta paatin vaatia sita sitkeasti.
Naissa asioissa olen sitkea - ehka liiankin sitkea! Ajattelin, etten poistu paikalta ennen kuin saan oikean summan vaihtorahaa. Tassa vaiheessa Katariina oli ehtinyt jo poistua kojuille jatkamaan kankaiden katselua, mutta minapa vain sain lisaa tuulta vaatimuksilleni. Kyseessa ei ollut missaan mielessa suuri raha ja sekin olisi varmasti ollut paljon tarkeampi heille kuin minulle, mutta paatin pitaa pintani. Jos he kuvittelevat, etta he voivat ottaa kaikilta ylimaaraista (tai kaikilta valkonaamoilta), niin siina he ovat vaarassa. Lopulta sain kuin sainkin rahani, ja myos Katariinan, vaihtorahat. Tuntui, etta oikeus oli voittanut ja suuri taistelu oli paattynyt voitokkaasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti