Suorittamista

Täällä sitä ollaan edelleen. Toisaalta tuntuu, että aika on mennyt siivillä ja toisaalta että olisin ollut täällä ikuisuuden. Toisaalta tuntuu aivan kuin itse täällä olo ei olisi vielä alkanutkaan ja että kurssitkin vasta käynnistyvät. Hirvittää ajatella, että jäljellä on vain tietty määrä viikkoja ja sitten koittaa kotiin paluu. Toisaalta en malta odottaa sitä. Odotan innolla, että äiti ja Tiina tulevat tänne, mutta silti en halua odottaa sitä, koska sen jälkeen viikkoja on enää jäljellä niin vähän. Lisäksi monet ovat sanoneet, että kun saa tänne vieraita niin se ei tunnu alkuunkaan lomalta, vaan olo on kuin matkaoppaalla, joka on vierailun päätteeksi aivan kuitti. Tunnelmat ovat siis kaikin puolin sekavat, mutta olkoot.

Kun ajattelee eteenpäin, niin tuntuu että olisi vielä hurjasti nähtävää ja koettavaa. Tuntuu, että koko ajan pitäisi tehdä ja kokea enemmän. Vaikka varmasti ihan tässä arjessakin riittää näkemistä. Todellisuudessa pitäisi lopettaa murehtiminen ja nauttia hetkestä, mutta se ei kuulu vahvuuksiini. Olen aina miettimässä jatkoa. Asioiden hyvyyden tajuan vasta jälkikäteen kun muistelen tapahtumia. Tapahtumahetkellä harva asia tuntuu loistokkaalta.

Täällä Darissa asiat tuntuvat jo sangen arkipäiväisiltä. Oppinsa ja kokemuksensa huomaa vasta, kun paikalle saapuu kokemattomampia matkaajia. Silloin vasta tajuaa, että ne asiat mitä muut hämmästelevät ovat itselle jo niin rutiinia, ettei asiaa vaivaudu edes kommentoimaan. Sellaisina hetkinä palaa mielessään hetkeksi takaisin siihen aikaan, kun oli itse juuri saapunut tänne ja jokainen daladala-matka tuntui suurelta seikkailulta.

Matkan aikana olen varmasti jo nyt muuttunut ihmisenä, eikä se ole mikään ihme. Muutosta on vaikea huomata itse, mutta luulen että se valkenee hyvin, kun saan tänne vieraita tai kun palaan kotiin. On jännittävää nähdä, miten itse käyttäytyy Suomeen palatessaan ja tuntuvatko kaikki asiat aivan vierailta. Olen kuullut, että toiset linnoittautuvat neljän seinän sisään vaihdosta palatessaan eivätkä halua nähdä ketään ja toiset tapaavat heti kahtena ensimmäisenä päivänä kaikki kaverinsa läpi. Voi käydä vaikkapa niin, ettei kavereiden kanssa tunnu olevan enää mitään yhteistä tai kenties niin, että kaikki länsimaalaiset asiat tuntuvat yhdentekeviltä ja turhilta. Täällä kun asiat ovat jotenkin todella erilailla, mutta silti elämä on yllättävän samanlaista. Tai sitten minä olen vain jo niin tottunut elämään täällä, että vain harvat asiat todella hetkauttavat. Siksi tuntuukin vaivalloiselta vastailla ihmisten kyselyihin, että miten täällä Afrikassa menee. Itse kun olen vain yksi henkilö Tansaniassa, enkä voi vastata koko Afrikan puolesta. Toisaalta täällä ei tapahdu mitään ja toisaalta asioita tapahtuu niin tiukkaan tahtiin, että ei jaksaisi selittää.

Kampuksella riittää rappusia.

Nyt alkavalla viikolla meillä on kursseista välikokeet, minkä jälkeen on viikon loma ja lähdemme taas uusille apajille keräämään kokemuksia. Silloin suuntaamme Viktoriajärven rannalle Mwanzaan, josta menemme todennäköisesti laivalla Bukobaan. Sieltä sitten nokka kohti Ruandaa, jossa menemme luonnonpuistoon katsomaan vuorigorilloja. Aikataulusta riippuen sen jälkeen haaveissa olisi käydä Nairobissa ja Mombasassa, mutta luulen että kalenteri asettaa hienoiset rajat reissullemme. Eikä sitä rahaakaan nyt ole loputtomasti lompakossa odottamassa.

Väliviikon jälkeen haaveissa olisi palata vain hetkeksi koulunpenkille ja suunnata sitten Sansibarille ja Victoria fallseille. Ja ainiin, siellä Etelä-Afrikassakin piti käydä jossain välissä.