Taas on palattu reissusta Darin ihmeelliseen maailmaan. Talla kertaa paluulla oli hiukan erilainen sivumaku, silla tiedossa oli enaa muutama paiva Tansaniaa. Kuten vanha sanonta kuluu, niin odottavan aika on pitka eika valttamatta kovin nautinnollinen. Luulen, etta nauttisin viimeisista paivista Darissa paljon enemman, jos en tietaisi niiden olevan viimeisia. Lahtoa kun leimaa jonkin tason suorittaminen. Olisi hankittava viela sita sun tata, vaikka todellisuudessa ei tarvitsisi hankkia mitaan.
On kylla myonnettava, etta tama tytto alkaa olla valmis poimittavaksi kotiin. Home, otokat ja saman ruoan syominen saavat nyt riittaa. Olen melko varma, etta yliopistolla asuminen oli hyva ratkaisu, vaikkei varmasti kaikista terveellisin. En halua edes tietaa mita hometalossa asuminen tekee elimistolle, saatika se, etta olen syonyt riisia ja ranskalaisia enemman kuin laki sallii. Jos taalla meinaisi olla pidempaan, niin kannattaisi kylla ehdottomasti suunnata asumaan jonnekin muualle. Harmittaa, etta taalta ostamani vaatteet ovat homeessa, puhumattakaan niista vaatteista, jotka toin tammikuussa mukanani. Aluksi ajattelin, etta pesen vaatteet vaikka kuuteen kertaan paastakseni eroon homeesta, mutta nyt olen tajunnut ettei home olekaan niin mukava veijari, etta se lahtisi pois pesussa. Onneksi olin kaukaa viisas, enka tuonut Tansaniaan lempivaatteitani, vaan sellaisia joista tiesin voivani luopua suhteellisen helposti. Osa vaatteista menee varmaankin roskiin, mutta kaiken vahankaan kayttokelpoisen aion lahjoittaa kerroksessani asuvalle tansanialaiselle tytolle. Aion ohjeistaa hanta, etta han saa pitaa haluamansa vaatteet, antaa ne siivoojallemme tai myyda eteenpain. Paaasia, etta tavara liikkuu ja menee hyvaan tarkoitukseen.
Fiilikset ovat kaikin puolin sekavat. Taival on ollut pitka ja taynna niin monenlaisia asioita, etta sanat ja kuvat eivat riita kertomaan. Siita olen kylla ylpea, etta sain painostettua Darin yliopistoa antamaan minulle kurssimerkinnat nainkin nopeasti ja etta paasin lapi kaikista kursseista. Nain ollen stipendirahani pitaisi olla turvattu eika Kelalla pitaisi olla mitaan sanomista suorituksiini. Epatoivoisin hetki taisi olla viikko sitten, kun kuulin ettei eras norjalainen tytto ollut vielakaan saanu kurssimerkintoja, vaikka poistui maasta ja joulukuussa. Itse tiesin tarvitsevani merkinnat suhteellisen nopealla aikataululla ja olin valmis nakemaan vaivaa asian eteen. Paatin, etten lahde maasta ilman merkintoja. Ilmeisesti taalla paras taktiikka on hankkia opettajien puhelinnumerot ja soitella naille tarpeen vaatiessa. Lahjontaan minun ei tarvinnut turvautua, vaikka sekin kavi epatoivon hetkina mielessa.
Kuten jo aiemmin totesin, alan olla kypsa Tansaniaan. Tosin luultavasti olisin kypsa ihan mihin tahansa paikkaan nain pitkan ajan jalkeen. Luulen, etta kyseessa on jonkinlainen psykologinen prosessi, joka helpottaa kotiin paluuta ja taalta lahtoa. Kun ajattelee, etta taalla asiat olivat vaikeita, on helpompi pakata laukut ja olla haikailematta vaihtoajan peraan. Tiedan jo nyt, etta tulen kaipaamaan Tansaniaa ja koko kokemusta aivan valtavasti, mutta nyt kotiin paluu on paallimmaisena mielessa. Odotan aidin tekemaa ruokaa, rakkaiden ihmisten nakemista, tylsaa arkeani, omaa rauhaa ja sita, etta saan pestya itseni ja vaatteeni lapi jonkinlaisella tehopesurilla.
Elama taalla on ollut suhteellisen halpaa ja vaivatonta siina mielessa, etta olen saanut matkustella ja unohtaa mika viikonpaiva onkaan meneillaan. Se ei liene mahdollista enaa toiste, silla seuraavaksi olisi astuttava aikuisten maailmaan. Valmistumisen myota ajankohtaiseksi tulevat asunnon ostaminen ja vakituisen tyopaikan hankkiminen. Hyvasti vapaus, hyvasti Tansania!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti