Darin kaduilla ja yliopistolla liikkuessa nakee ihmisia, jotka ovat vammautuneet, mutta jotka jalkojen tai kasien puutteesta huolimatta taittavat matkaansa. Useimmiten heilla on apunaan puukeppi tai he saattavat jopa kontata bussivarikolla bussien valissa. Suomessa ihmiset turvautuvat melkoisen nopeasti apuvalineisiin, mutta taalla huomaa, etta moisia ei ole tarjolla. Siita huolimatta ihmiset vaikuttavan olevan sitkeita. Rahaa on yritettava tienata, silla ei usko taalla olevan minkaanlaista sosiaaliturvaa. Synnyt sellaiseksi kuin synnyt ja elat kuten elat, mutta mitaan valtion takaamia vahimmaistuloja ei taida olla saatavilla.
Taalla kuilu rikkaiden ja koyhien valilla on ammottavan suuri. Suurin osa valkoisista asuu niemimaalla isoissa taloissa, joiden ymparille on rakennettu massiiviset aidat ja turvajarjestelmat. Useimpien talojen edessa partioi vartija tai useampi koirineen. Silti talojen sisalle saattaa olla viela rakennettu paniikkihuone ja kalterit koristavat kaikkia mahdollisia ovia ja ikkunoita. Illaksi asukkaat lukitsevat itsensa turvaovien taakse ja opettavat yovierailleen missa hatanappula sijaitsee.
Itse olen kokenut oloni paaosin turvalliseksi missa ikina olenkin liikkunut. Itsellani moninaisuuksiin menevat turvatoimet tuntuvat vain lisaavan turvattomuuden tunnetta. Mieleen tulee, etta voivatko kaikki nuo turvatoimet olla tarpeen ja jos ovat, niin millaisessa paikassa oikein olenkaan viettanyt viimeiset puoli vuotta. Itse en ole nahnyt mitaan rikollisuustilastoja, mutta voisin kuvitella, etta vartioinnilla voi olla myos painvastainen vaikutus. Ties vaikka rosvot luulisivat, etta taloissa on jotain super arvokasta vain sen vuoksi, etta sen turvatoimet nayttavat niin mittavilta ja paattavat lahtea kokeilemaan onneaan.
Parempiosaisten niemimaalta poistuessaan kylla huomaa eron muuhun kaupunkiin. Tuntuu, kun niemimaa olisi oma saarekkeensa, jossa ruokakauppojen kassajonot tayttyvat valkonaamoista, ja jossa tummaihoisia nakee vain palvelustehtavissa. Hiukan karkea yleistys, mutta kylla moinen naky pistaa miettimaan onko siirtomaa-ajan kuvioista todella paasty eroon. Ei toki ole varakkaampien vika, etta he asuvat leveasti ja etta heilla on varaa palkata vartijoita, mutta jokin kuviossa sarahtaa suomalaisen silmiin. Omaa paatani on askarruttanut esimerkiksi se, miten paikallinen palvelusvaki kokee tyonsa. Ovatko he tyytyvaisia saadessaan tyoskennella vai kenties kiroavat asetelmaa iltaisin kotonaan. Moiseen en ole saanut vastausta ja todennakoisesti vastaus olisi, etta kyse on hyvin tapauskohtaisesta asiasta. Ainakin he hoitavat tyonsa usein hymyssa suin - jos siita nyt voi mitaan paatella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti