Muutama viikko sitten perjantaina koitti pitkaan odotettu hetki. Aiti ja Tiina saapuivat Tansaniaan kahdeksi viikoksi. Itsella meinasi kostua silmakulmat jo taksissa matkalla kentalle, silla ikava oli kuukausien aikana ehtinyt kasvaa melkoiseksi.
Naisporukalla ohjelmassa oli parin viikon aikana totta kai shoppailua ja rannalla makoilua, mutta myos runsaasti elaimia ja mita eriskummallisempia tilanteita. Matkaan mahtui niin kaksi epaonnistunutta lentokentalta hakua kuin liian tayteen buukattuja hotelleja. Vastapainoksi naimme todella paljon elaimia ja sadekaudesta huolimatta saimme sadetta niskaamme vain muutamaan otteeseen.
Aidin ja Tiinan taalla olon aluksi majoitin heidat motelliin muutamaksi yoksi, minka jalkeen suuntasimme kolmestaan safarille Pohjois-Tansaniaan. Siella vierailimme neljassa erilaisessa puistossa. Ensimmaisen paivan vietimme Tarangiressa, joka on kuuluisa norsupaljoudestaan. Sitten suuntasimme Ngorongoroon, jossa naimme sarvikuonoja - vaikka vaikea sita valkoista moykkya oli uskoa muuksi kuin kiveksi. Ngorongoron jalkeen matka jatkui Serengetiin, jossa jo luonto oli aivan toisen laista. Siella maisema jatkui kuivana silman kantamattomiin ja paassa soivat Disneyn Leijonakuninkaan biisit taukoamatta. Tuntui hullulta nahda omin silmin asioita, kasveja ja elaimia, joita on aiemmin nahnyt vain Avaraluonnossa ja maalauksissa. Kahden paivan Serengeti-keikan jalkeen menimme viela paivaksi Lake Manyaraan, jossa huvitusta aiheutti hotellille johtanut kenties maailman huonokuntoisin tie.
Safarin jalkeen hyvastelimme huippukuskimme Sammyn Kilimanjaron lentokentalla ja suuntasimme koneella Sansibarille. Itse lento sujui hyvin, mutta sen jalkeen alkoivat vaikeudet. Kukaan ei ollut meita vastassa kentalla sovitun mukaisesti, joten odottelun jalkeen jouduimme nappaamaan taksin ja toivomaan, etta kuski osaisi hotellille. Ja kyllahan kuski osasi, mutta hotellin henkilokunta ei osannut asiakaspalvelua. He eivat edes pahoitelleet, etteivat hakeneet meita kentalta ja ilmoittivat hotellin olevan tayteen buukattu. Lisaksi he pyysivat huoneesta sovittua korkeampaa hintaa ja siina kinastelun kesken paikasta menivat viela sahkot, joten paikassa oli pilkkopimeaa. Aloimme olla todella kypsia hotelliin jo tassa vaiheessa, mutta koska oli pimeaa niin emme lahteneet etsimaan toista yopaikkaa, vaan ilmoitimme olevamme paikassa yhden yon ja maksavamme aiemmin sovitun mukaisen hinnan. Onneksi saimme lopulta huoneen ja siihen alkuperaiseen huokeampaan hintaan. Tama kaikki tuntui aikamoiselta iskulta vasten kasvoja, silla safarilla olimme yopyneet valtavan hienoissa hotelleissa, joihin saapuessa henkilokunta huolehti laukkujen kantamisesta, aulassa odottivat tervetulias-drinkit ja illallinen koostui viidesta ruokalajista.
Alku Sansibarilla ei ollut lupaava, mutta mielialaa kohensi huomattavasti seuraavan paivan retki saarelle, jossa oli jattilaiskilpikonnia ja jonka rannalla snorklasimme. Myos seuraavana paivana teimme retken, talla kertaa katsomaan delfiineita ja harvinaisia apinoita. Koko paiva lahti alusta asti vaarille raiteille, kun aamulla aidilta varastettiin kamera ja samalla retkella kanssamme oli joukko kaytostavattomia intialaisia miehia. He muun muassa heittivat veneesta roskia mereen ja alkoivat tupakoida, mista kimmastuneena mina kysyin tyontekijoilta eiko heilla ole minkaanlaisia saantoja veneessa olijoille. Luulisi, etta jos lahtee katsomaan elaimia, niin olisi edes jotenkin kiinnostunut niiden hyvinvoinnista ja elinymparistosta, mutta nahtavasti moista paatelmaa ei voi tehda. Delfiinien katsominen oli melkoisen epamiellyttavaa jahtausta, jossa useat veneet kaasuttelivat delfiinien perassa ja ihmiset huusivat ja osoittelivat sormillaan ja hyppivat veteen uimaan delfiinien kanssa.
Parin retken jalkeen totesimme kiintiomme olevan taynna, joten suuntasimme saaren pohjoisosaan rannalle kahdeksi paivaksi. Oli mukava menna aidin ja Tiinan kanssa paikkaan, jossa he kumpikin hammastelivat veden kirkkautta ja hiekan hienojakoisuutta. Kahden paivan tuloksena oli aikamoinen satsi punaista ihoa. Tiina kuvasikin hyvin, etta seurueemme koostui kahdesta kypsasta ja yhdesta puolikypsasta ravusta. Suurin syy lienee intomme kerata rannasta talteen kivan nakoisia kivia ja simpukoita. Itse auringossa makoilua emme jaksaneet harrastaa montaa minuuttia.
Kuten arvata saattaa, kerrottavaa olisi taas vaikka kuinka. Kokemuksia on kuitenkin vaikea pukea sanoiksi, silla siita syntyisi helpohkosti kirja jos toinenkin. Onneksi itselle jaivat safarista ja koko reissusta muistoksi myos reippaat tuhat valokuvaa, joissa riittaa ihaltavaa pitkaksi aikaa. Oli myos kiva, etta sain jakaa safarikokemuksen ja Sansibarilla olon niiden ihmisten kanssa, joiden tiedan nauttivan siita eniten. Meidan perheessa kun on niin pitkaan katsottu luonto-ohjelmia ja haaveiltu safarista. Yhteisesta rantalomastakin taitaa olla vierahtanyt kymmenkunta vuotta. Viimeiset pari vuotta on ollut puhe, etta pitaisi lahtea vierailemaan Tansaniassa asuvilla Putkosilla, joten nyt tuli sekin tehtya porukalla. Perhe Putkonen kestitsi meita yhden sunnuntain, johon sisaltyi yllari yllari shoppailua ja vierailu heidan kotonaan. Kylla siina poydan aaressa istuessa oli sellainen olo, etta miten me kaikki voimme olla samaan aikaan toisella puolen maailmaa, vaikka olemme alunperin tutustuneet Suomessa.
Lisaksi oli kiva, etta aiti ja Tiina nakivat millaisissa oloissa ja millaisessa kulttuurissa olen elanyt tammikuusta saakka. Luulen, etta heidan on nyt paljon helpompi ymmartaa minua ja niita vaikeuksia, joita tulen todennakoisesti kokemaan kun palaan Suomeen. Aiti aika osuvasti sanoikin, etta vaikka taalta nakisi kuinka kuvia ja lukisi blogiani, niin ei tata todella tajua ennen kuin on itse kaynyt taalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti